maanantai 31. lokakuuta 2011
Aurinkoinen syyspäivä
Lauantaina oli kaunis aurinkoinen ja lähes tuulelton syyspäivä. Ihailin syksyn värejä ja muotoja. Muutama terassikin oli vielä avoinna ja siellä sitkeästi jokunen asiakaskin nautti auringonpaisteesta. Navakka tuuli oli riuhtonut kellastuneet lehdet tuulen teille matoiksi asfaltille, heikkapoluille ja nurmikoille.
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Kivijumikaulakoru
Väkisin väännetty syntymäpäivälahja kivihelmistä. Kun helmet eivät asetu luonnostaan nauhaan jumin aikana, otetaan syntymäpäiväsankarin lempivärit, laitetaan ne säännön mukaiseen järjestykseen ja toivotaan parasta. Ainakin santeri oli tyytyväinen kaulanauhaansa, vaikka omasta mielestäni olisin saanut jotain parempaakin aikaiseksi.
Rauhan paja
Jostain syystä iso valkoinen tuomiokirkko vetää puoleensa kuin magneetti. Kameran kanssa olen kiertänyt sitä vähän joka kulmasta ja vinkkelistä. Auringon säteet tuovat siitä joka kerran erilaisia sävyjä. Sisäpuolelta en löydä juurikaan kuvattavaa. Se on kirkoksi harvinaisen askeettinen eikä sisällä juurikaan ylenpalttista krumeluuria. Siinä on jotain samanlaista taikaa kuin Temppeliaukion kirkossakin, jossa kuitenkin näen alati kuvattavaa. Torstaina eKirja seminaarin lounastauolla istuin hetken nauttimassa hiljaisuudesta ja rauhasta. Yksin en ollut sillä ympärillä hääri kameroiden kanssa turisteja useammalla eri kielellä.
Kanariankrassi
Aloitti kukkimisen parvekkeella viikko sitten. Koko kesän se on vain kasvanut pituutta ja hortoillut pitkin seiniä ja tukikeppejä, mutta nuputtaminen alkoi vasta kun syksy saapui ja kun tuli tarpeeksi kylmä. Muistelen sen aloittaneen kukkimisen paljon varhemmin kun ripottelin siemenet maahan edellisenä syksynä ja kukkineen koko kesän kivutessaan villiviinin vartta ylöspäin. Maalattu seinä on ilmeisesti ihan liian niljakas kavuttava, siksipä tuuletuskeppini on kieputettu miljoonaan kertaan ympäri.
lauantai 29. lokakuuta 2011
Valokuvanäyttely
Valokuvanäyttelystä kipaisin raamitusliikkeen kautta ja poimin sieltä tämän kehyksiin rustatun taulun, jonka ostin kesällä 2010 Guilinin suunnalta. Sattumalta löytyi pohjakankaan vihreät raaminpalikat, jotka sopivat taustan jatkoksi eri hyvin.
Raatimiehenkadulla on ystäväni pop-art valokuvia ja toisen valokuvaajan otoksia nähtävillä ensi viikon ma-su kello 12-17. Hymyilin sisäisesti kun katselin molempien valokuvia. Tunnistin molempien tuotoksista hieman itseäni. Minullakin on tapana ottaa vinoja kuvia, siis sellaisia, joiden horisontti ei ole suorassa linjassa kuvan raamien kanssa. Toisella kuvaajalla oli tismalleen samanlaisia otoksia kuin tiedän löytyvän omista valokuvavarastoistani. Yhdessä oli tismalleen sama näkymä Helsingin Kaisaniemestä kuin kuvassa, jonka otin kesällä. Ehkä minussakin asuu pieni taiteilija. Ainakin lapsuuden ystäväni totesivat joistakin otoksistani niiden olevan taidekuvia, he kun eivät ymmärtäneet niiden tarkoitusta.
Molemmat kuvaajat olivat toki hyviä, mutta jostain syystä värikkäät pop-art kuvat viehättivät itseäni enemmän. Sormeni syyhysivät saada parikin kuvaa seinälleni, mutta tilan löytäminen kiinalaiselle matkamuistollenikin on vaikeaa. Pitänee vähän entrata tauluseinää, jotta heppa ja tyttö löytävät oman paikkansa.
Raatimiehenkadulla on ystäväni pop-art valokuvia ja toisen valokuvaajan otoksia nähtävillä ensi viikon ma-su kello 12-17. Hymyilin sisäisesti kun katselin molempien valokuvia. Tunnistin molempien tuotoksista hieman itseäni. Minullakin on tapana ottaa vinoja kuvia, siis sellaisia, joiden horisontti ei ole suorassa linjassa kuvan raamien kanssa. Toisella kuvaajalla oli tismalleen samanlaisia otoksia kuin tiedän löytyvän omista valokuvavarastoistani. Yhdessä oli tismalleen sama näkymä Helsingin Kaisaniemestä kuin kuvassa, jonka otin kesällä. Ehkä minussakin asuu pieni taiteilija. Ainakin lapsuuden ystäväni totesivat joistakin otoksistani niiden olevan taidekuvia, he kun eivät ymmärtäneet niiden tarkoitusta.
Molemmat kuvaajat olivat toki hyviä, mutta jostain syystä värikkäät pop-art kuvat viehättivät itseäni enemmän. Sormeni syyhysivät saada parikin kuvaa seinälleni, mutta tilan löytäminen kiinalaiselle matkamuistollenikin on vaikeaa. Pitänee vähän entrata tauluseinää, jotta heppa ja tyttö löytävät oman paikkansa.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Helmipiparit
Piparirenkaat loppuivat varastosta ja mietin miten jatkan kiviteemaa, joten nappasin yhden littanan napin varastosta ja kokeilin pykälien tekoa helmillä, minkä jälkeen nappi vangittiin lankaristikon taakse. Saman kohtalon koki pieni kivihelmisiru.
Lopuksi tuuppasin Eestin matkalta kivan muotoisen kiven koteloimista soikeaan linkkiin. Mitähän sitä seuraavaksi koteloisi? Tai vaihtaisiko taas tekniikkaa?
tiistai 25. lokakuuta 2011
Väännä, käännä ja lyö
Kun helmet on jumissa eivätkä suostu asettumaan lankaan mihinkään järjestykseen ja kaikki näyttää ihan pöljältä, on hyvä aika opetella uutta. Aloitimme kuparin värisellä alumiinilangalla, joka vääntyi kiltisti niihin muotoihin, joihin halusimmekin sen suuremmin vastaan hangoittelematta. Sitten siirryimme päällystettyyn kuparilankaan, joka oli astetta jäykempää. Hyvin sekin onnistui, mitä nyt ajatukset välillä vähän sekosivat ja tuli metkoja metallimutkia, kuten asiantuntijat varmaan kuvasta huomaavat. Taivuttelu oli kivaa, mutta takominen oli vielä hauskempaa. Sinne jäivät osat yöksi myllyyn kiillottumaan ja hienotaontaan. Pitäisi vain käydä hakemassa ne kotiin, jospa ne helmetkin suostuisivat asettumaan uusien osien väliin....
maanantai 24. lokakuuta 2011
Mitä sä teet?
Leikkikentällä tänään puolitoista metristen kanssa käyty keskustelu:
Mitä sä teet?
Otan valokuvia.
Mitä varten?
Kun luonto on niin kaunis ruskan aikaan.
Hieman ihastelua ja ihmettelyä ja viimein:
Mutta miksi sä otat kuvia?
No, jos vaikka tekisin tauluja, suunnittelisin puseroita, tilkkutöitä tai koruja. Kameralla saa värit ja muodot talteen ...
Vartin sain vaeltaa ihan oman pääni mukaan vaikka tenavat tuntuivat seuraavan pienen matkan päästä touhujani. Aurinko alkoi laskea eikä haluamani valo enää riittänyt kuvaamiseen, joten keräilin kauniin värisiä lehtiä sujauttaen niitä kassiini.
Mitä sä teet?
Kerään kauniin värisiä lehtiä.
Mitä varten?
Valo ei riitä kuvaamiseen eikä salamavalosta ole apua kun tuulee ja lehdet heiluu.
Mutta miksi?
Kuvaan ne kotona ja laitan sitten kirjan väliin säilöön. Teen niistä kortteja kun ovat kuivuneet tai jotain muuta....
Niinku tauluja vai?
Joo.
Mekin tehtiin koulussa tauluja lehdistä. Niistä tuli tosi hienoja.
Shakkilaudalle jäin tekemään vielä päivän taijisarjan. Sitä ei tarvinnut enää selittää. Varmaan koko korttelipuiston tenavat tietää, että toi on se outo täti, joka tekee sitä kiinalaista aamujumppaa illalla auringonlaskun jälkeen.
Mitä sä teet?
Otan valokuvia.
Mitä varten?
Kun luonto on niin kaunis ruskan aikaan.
Hieman ihastelua ja ihmettelyä ja viimein:
Mutta miksi sä otat kuvia?
No, jos vaikka tekisin tauluja, suunnittelisin puseroita, tilkkutöitä tai koruja. Kameralla saa värit ja muodot talteen ...
Vartin sain vaeltaa ihan oman pääni mukaan vaikka tenavat tuntuivat seuraavan pienen matkan päästä touhujani. Aurinko alkoi laskea eikä haluamani valo enää riittänyt kuvaamiseen, joten keräilin kauniin värisiä lehtiä sujauttaen niitä kassiini.
Mitä sä teet?
Kerään kauniin värisiä lehtiä.
Mitä varten?
Valo ei riitä kuvaamiseen eikä salamavalosta ole apua kun tuulee ja lehdet heiluu.
Mutta miksi?
Kuvaan ne kotona ja laitan sitten kirjan väliin säilöön. Teen niistä kortteja kun ovat kuivuneet tai jotain muuta....
Niinku tauluja vai?
Joo.
Mekin tehtiin koulussa tauluja lehdistä. Niistä tuli tosi hienoja.
Shakkilaudalle jäin tekemään vielä päivän taijisarjan. Sitä ei tarvinnut enää selittää. Varmaan koko korttelipuiston tenavat tietää, että toi on se outo täti, joka tekee sitä kiinalaista aamujumppaa illalla auringonlaskun jälkeen.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Taivastelua
Lauantai-illan taivastelua, kuvat on otettu noin vartin välein oranssista pinkkiin. Sunnuntainakin ihastelin taivaan purppuraa, mutta se ei ollut näin upealla väriskaalalla.
maanantai 17. lokakuuta 2011
Kieputettu
Eräänä kesänä jokunen vuosi sitten minulta kysyttiin, osaanko vangita kiven riipukseksi. En osannut, mutta lupasin opetella. Sillä tiellä ollaan yhtä. Olen opetellut ja opettelen edelleen, mutta kelvollista kehystä en ole saanut aikaiseksi. Ymmärrän tekniikan, mutta omani ovat hajonneet kappaleiksi ennen kuin edes olen saanut niitä kaulaani .... liukkaat epämuotoiset kivet, arg. Vanha viisaus, että jos et pääse yli, niin kierrä se piti ottaa käyttöön. Näin Idän helmessä osan, jonka toin kotiini, ja jota pyörittelin kädessäni samalla kun jotain alkoi itää korvieni välissä sijaitsevassa ideapajassa. Kaivelin laatikoistani esiin Beadalonin piparkakun muotoisia korulinkkejä ja aloin kieputella. Ensimmäisessä hailakan violetin värinen iso fasettihelmi. Seuraavissa rohkaistuin jo käyttämään oikeita kiviä. Musta riipus on toimitettu kysyjälle.
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Pussillinen lamppuhelmiä
Sain mieluisan nimipäivälahjan:
pussillisen eri värisiä lamppuhelmiä.
Suunnittelu ja malli vapaa, mutta yhdestä väristä
toivottiin jotain kaunista antajan käteen.
Näin tapahtui...
tässä tulokset ja jotain jäi ylikin.
perjantai 14. lokakuuta 2011
Koukussa lankoihin
Kuvassa neljä lankaprojektia, yksi on kiinni bambumiekassa ja yksi menossa neulekoneella. Kaksi niistä on neuletta ja loput virkkuukoukkutöitä sekä muutama muu idea odottaa muotoutumista, esim. "tee se itse taidelanka", joka maksaa kaupassa 36 €/kerä. Kaikki edistyvät pikkuhiljaa sen mukaan, millaista ohjelmaa televisiosta tulee eli voiko kuunnella vain vai pitääkö myös katsoa. Kadehdin joskus ystävääni, joka aikoinaan luki läksyt, kuunteli musiikkia, seurasi televisiota ja vielä jutteli minun kanssani samalla kun kädet kutoivat villapaitoja. Minä jos erehdyn kokeilemaan sitä, syntyy paljon neulekonekurssilta tuttuja IIIIIIIIIIIIIIIIIK tilanteita, mikä käytännössa yleensä tarkoittaa sitä, että silmukat livahtavat karkuteille. Helmiä olen katsellut, mutta ne ovat lakossa eivätkä suostu järjestäytymän mihinkään muotoon. Olkoot laatikossa sitten. Ehkä langat menevät jossakin vaiheessa tarpeeksi isoon solmuun ja helmetkin alkavat muotoutua haluttuun järjestykseen.
Pullo puupalttoossa
Keskiviikkona oli Aarteen päivä, allakassa luki niin. Uskottavahan se oli kun sain pitkulaisessa arkussa punaviinipullon.
Löysin aamulla töihin lähtiessäni kotipihalta lompakon. Selvästi käytössä paljon ollut neliskanttinen nahkalompakko. Nostin ylös ja avasin nähdäkseni, onko kyseessä lasten leikeistä pihalle unohtunut Hullunkurisen perheen säilytyskotelo, Hesarin toimituksen rehellisyystesti vai ihan oikeasti joltakin pudonnut lompakko. Nahkaläpykkä aukesi kauniisti ja paljasi kolme luottokorttia, joista päällimmäinen oli samalle henkilölle kuin ajokorttikin, jonka löysin toisesta taskusta. Tiesin, ettei omassa rapussani asunut lompakon omistajaa, joten kävin kotona hakemassa varastoportaan avaimen, jotta voisin syynätä sen asukkaiden nimet. Ei löytynyt sieltäkään eikä rivitalon asukkaistakaan. Kello alkoi käydä jo sen verran, etten voinut jäädä pohtimaan ja selvittelemään omistajaa kotipihalle vaan lähdin töihin kadonnut lompakko mukanani.
Tiimikokouksen jälkeen etsin nettipuhelinluettelosta yhteystietoja. Nimiä löytyi vain yksi, mutta puhelinnumeroita kolme. Aloitin kännykästä: ei vastausta, soitin lankaliittymään: ei vastausta. Tein muuta välillä ja soitin jälleen kännykkään. Toisessa päässä vastattiin yleismaailmallisesti "haloo". Kysyin hänen nimeään ja onko hän hukannut jotain. Kerroin kuka olen, missä asun ja että löysin litteän esineen kotipihaltani. Aluksi hän oli sitä mieltä, ettei mitään ollut hukassa, mutta sitten myönsi, että lompakko on kadonnut. Sanoin, etten löytänyt asukkaista saman nimistä enkä uskaltanut jättää lompakkoa mihinkään odottamaan löytymistä ettei joudu vääriin käsiin. Omistaja kertoi lentäneensä toiselta puolelta maailmaa aamulla ja olevansa kylässä talossamme. Onneksi ehdin ilmoittaa ennen kuin kadonnutta kaivattiin, sillä korttien kuolettamisessa ja uusimisessa on hirmuinen määrä työtä sekä säikähdystä mahdollisesta väärinkäytöstä.
Koska keskiviikkoisin sukellan iltaisin neulekoneen saloihin tulen sangen myöhään kotiin, joten sumplin noudon työpaikkani vastaanottoon, jolloin minun ei tarvinnut olla hälytysvalmiudessa ja hän pystyi hakemaan omaisuutensa koska vain kello neljään asti. Nappasin ajokortista suurennetun valokopion ja nidoin sen kuoren päälle noutoilmoituksen ja lähettäjä tietojen kera. Aulaemännät lupasivat toimia välittäjänä. Lähdin levollisin mielin syömään.
Iltapäivällä soi puhelin ja aulasta ilmoitettiin, että täällä olisi paketti. Ajattelin, että Akateemisen auto on poikennut ja tuonut tilaamani kirjat. Siksi hämmästyin kun päivystävä aulaemäntä antoi minulle puisen laatikon kiitosterveisten kera. Eilen en ehtinut, mutta tänään katselin netistä tietoja putelin sisällöstä: Familia Zuccardin punaviiniä, Santa Julia, Red Magna ja perheen opaskirja: Cultured by wine (2010).
Myönnän, etten tiedä viineistä oikeastaan mitään, mutta aika painava pakkaus oli kantaa kotiin. Täytyy lueskella opaskirjaa, ehkä opin uutta sanastoa, ja pohtia parasta mahdollista käyttötarkoitusta. Onko ehdotuksia?
Löysin aamulla töihin lähtiessäni kotipihalta lompakon. Selvästi käytössä paljon ollut neliskanttinen nahkalompakko. Nostin ylös ja avasin nähdäkseni, onko kyseessä lasten leikeistä pihalle unohtunut Hullunkurisen perheen säilytyskotelo, Hesarin toimituksen rehellisyystesti vai ihan oikeasti joltakin pudonnut lompakko. Nahkaläpykkä aukesi kauniisti ja paljasi kolme luottokorttia, joista päällimmäinen oli samalle henkilölle kuin ajokorttikin, jonka löysin toisesta taskusta. Tiesin, ettei omassa rapussani asunut lompakon omistajaa, joten kävin kotona hakemassa varastoportaan avaimen, jotta voisin syynätä sen asukkaiden nimet. Ei löytynyt sieltäkään eikä rivitalon asukkaistakaan. Kello alkoi käydä jo sen verran, etten voinut jäädä pohtimaan ja selvittelemään omistajaa kotipihalle vaan lähdin töihin kadonnut lompakko mukanani.
Tiimikokouksen jälkeen etsin nettipuhelinluettelosta yhteystietoja. Nimiä löytyi vain yksi, mutta puhelinnumeroita kolme. Aloitin kännykästä: ei vastausta, soitin lankaliittymään: ei vastausta. Tein muuta välillä ja soitin jälleen kännykkään. Toisessa päässä vastattiin yleismaailmallisesti "haloo". Kysyin hänen nimeään ja onko hän hukannut jotain. Kerroin kuka olen, missä asun ja että löysin litteän esineen kotipihaltani. Aluksi hän oli sitä mieltä, ettei mitään ollut hukassa, mutta sitten myönsi, että lompakko on kadonnut. Sanoin, etten löytänyt asukkaista saman nimistä enkä uskaltanut jättää lompakkoa mihinkään odottamaan löytymistä ettei joudu vääriin käsiin. Omistaja kertoi lentäneensä toiselta puolelta maailmaa aamulla ja olevansa kylässä talossamme. Onneksi ehdin ilmoittaa ennen kuin kadonnutta kaivattiin, sillä korttien kuolettamisessa ja uusimisessa on hirmuinen määrä työtä sekä säikähdystä mahdollisesta väärinkäytöstä.
Koska keskiviikkoisin sukellan iltaisin neulekoneen saloihin tulen sangen myöhään kotiin, joten sumplin noudon työpaikkani vastaanottoon, jolloin minun ei tarvinnut olla hälytysvalmiudessa ja hän pystyi hakemaan omaisuutensa koska vain kello neljään asti. Nappasin ajokortista suurennetun valokopion ja nidoin sen kuoren päälle noutoilmoituksen ja lähettäjä tietojen kera. Aulaemännät lupasivat toimia välittäjänä. Lähdin levollisin mielin syömään.
Iltapäivällä soi puhelin ja aulasta ilmoitettiin, että täällä olisi paketti. Ajattelin, että Akateemisen auto on poikennut ja tuonut tilaamani kirjat. Siksi hämmästyin kun päivystävä aulaemäntä antoi minulle puisen laatikon kiitosterveisten kera. Eilen en ehtinut, mutta tänään katselin netistä tietoja putelin sisällöstä: Familia Zuccardin punaviiniä, Santa Julia, Red Magna ja perheen opaskirja: Cultured by wine (2010).
Myönnän, etten tiedä viineistä oikeastaan mitään, mutta aika painava pakkaus oli kantaa kotiin. Täytyy lueskella opaskirjaa, ehkä opin uutta sanastoa, ja pohtia parasta mahdollista käyttötarkoitusta. Onko ehdotuksia?
torstai 13. lokakuuta 2011
Merimakkara
Tiistai-iltana oli Idän helmen kurssilla opettelemassa viikinkipunontaa, mutta minun punoksestani tuli enemmän merimakkaran näköinen lotjake.
Kanta, joka oli kaiken alku, piti näyttää kukkaselta, mutta minun kantani näytti kyllä parhaat päivät nähneeltä päivänkakkaralta, josta puolet oli karissut jo ajat sitten pois. Huom! Aloitus ei ole perinteinen langansyöjä.
Merimakkara, jossa keskellä rivi helmiä. Aluksi lanka vei, mutta lopussa osasin kaventaa ja laventaa ihan itse. Vasemmalta aloittaen helmiin asti meni kaksi kertaa niin paljon aikaa kuin helmistä oikealle ja loppuun.
Valmis harjoitelma, joka on kaulittu, käännetty, venytetty ja litistetty, ei oikeastaan enää kovinkaan pahan näköinen. Lisää harjoitusta kehiin, niin eiköhän tämä tästä. Minulla on ei toivottu erityiskyky: löysin kuparilangasta uusia solmuja, vaikka en tiennyt niitä tekeväni.
Jostakin arkistojeni kätköistä pitäisi löytyä tämänkin korun ohjeet. Olen sitä muutaman kerran yrittänyt aloittaa, mutta todennut, että ehkä on parasta mennä kurssille, josta löytyy kokenut oikeaan suuntaan tuuppaava ihminen avuksi. Nerokas ratkaisu!
Kanta, joka oli kaiken alku, piti näyttää kukkaselta, mutta minun kantani näytti kyllä parhaat päivät nähneeltä päivänkakkaralta, josta puolet oli karissut jo ajat sitten pois. Huom! Aloitus ei ole perinteinen langansyöjä.
Merimakkara, jossa keskellä rivi helmiä. Aluksi lanka vei, mutta lopussa osasin kaventaa ja laventaa ihan itse. Vasemmalta aloittaen helmiin asti meni kaksi kertaa niin paljon aikaa kuin helmistä oikealle ja loppuun.
Valmis harjoitelma, joka on kaulittu, käännetty, venytetty ja litistetty, ei oikeastaan enää kovinkaan pahan näköinen. Lisää harjoitusta kehiin, niin eiköhän tämä tästä. Minulla on ei toivottu erityiskyky: löysin kuparilangasta uusia solmuja, vaikka en tiennyt niitä tekeväni.
Jostakin arkistojeni kätköistä pitäisi löytyä tämänkin korun ohjeet. Olen sitä muutaman kerran yrittänyt aloittaa, mutta todennut, että ehkä on parasta mennä kurssille, josta löytyy kokenut oikeaan suuntaan tuuppaava ihminen avuksi. Nerokas ratkaisu!
maanantai 10. lokakuuta 2011
Vesipisaroita
Lauantaina rankan vesikuuron jälkeen yritin siepata vesipisaroiden kimalluksen talteen.
Viikossa vihreät lehdet muuttuivat keltaisiksi muutaman kylmän yön jälkeen. Muutama puu on jo ihan kalju, niin nopea on syksyn rytmi ollut. Haapa hohtaa aurinkoisina päivinä kirkkaan keltaisena ja samaa sävyä hieman tummemmalla kuosilla on vaahteroissa. Pensaissa on eniten vihreää, mutta jotkut lehdet vilkuttavat punaista. Perjantaina tuuli niin lujaa, että tuulitunnelista ei meinannut päästä metroasemalle. Levitin käteni, nojasin tuuleen ja lensin. Onneksi ei mennyt isoa autoa kujan edestä. Jos joku päivä näytän bokserilta, niin tiedätte luonnon tuulikoneen eteen tulleen esteen...
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Syksyn värejä
Tänään puolen päivän kävelylenkiltä kootut parhaat palat. Aurinko paistoi silloin siniseltä taivaalta pumpulipilvien välistä, mutta nyt taivas on enemmän vaalean harmaa ja värien hohto laimeaa.
lauantai 1. lokakuuta 2011
Värikartta
Ihana auringonpaiste kirkkaan siniseltä taivaalta saa sieluni hymyilemään. Ihailin syksyistä maisemaa junan ikkunasta. Maisemasta löytyi kirkkaiden värien kirjo ja jokaisesta väristä useita eri variaatioita. Jos me kaikki puhalletaan oikein lujaa, niin sadepilvet liikkuvat jostain muualta kuin Suomesta ... eikös juu? Minä ainakin uskon lujasti keijukaisiin ;)