sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Auringon kirjoma taivas

Ihailen jo toisena iltana peräkkäin kaunista auringonlaskua. Eilen taivaalla näkyi kaikki purppurakaaren värit tummasta hailakkaan. Tänään on vuorossa keltaisen ja oranssin eri sävyt. Kuvaa en ikävä kyllä tänäänkään saa näkyviin, koska verkko ongelmien vuoksi kuvat eivät lataudu bloggeriin ja picasaan. Kaikki nettiin suuntautuvat surffailut katkeavat tämän tästä ilman mitään syytä. Siksi en ole juurikaan sähköpostia lähetellyt. Tänään olen yrittänyt laittaa kaikki lupaukset matkaan, sillä läppäri lähtee huomenna huoltoon, jossa tsekkaavat, mikä tökkii vai onko punkki iskenyt suojauksista huolimatta. Jalka voi paremmin, vaikka onkin puolikuntoinen. Kävely sujuu ontuen joten kepukat ovat edelleen tukena kun en uskalla vielä koko painolla tukeutua polvilumpiooni. Narunpäät tippuvat itsekseen pois kuten luvattiin, mutta kutina on melko eläväistä edelleen. Paraneminen on juuri siinä vekkulissa vaiheessa, jolloin raaja ei ole enää tuskaisen kipeä (vieraan silmäyskin siihen suuntaan aristaa), mutta ei ole vielä niin terve, että pääsisi ulos kävelyttämään aivojaan kauniissa talvikelissä. Ei uskoisi, että pelkkä pöydän ääressä istuminen on näin raskasta. Ei muuta kuin kirja käteen ja sohvalle huilimaan. Jalka tyynykeon tukemaksi ja varpaat taivasta kohti aseteltuna. Hyvää uutta vuotta, jos ei bittitaivas sitä ennen aukene!

lauantai 27. joulukuuta 2008

Kutinaa ja surinaa

Tällä kertaa vain tekstipäivitys, sillä yhteys ei suostu lataamaan kuvia. Polveeni on muuttanut muurahaispesä. Siellä kutiaa koko ajan. Vasen jalkani on ollut oikean jalan sijaisraaputuspuuna etten revi reikiä auki ja sijoita muurahaisten lisäksi jotain muuta termiittiä sinne käymään. Suurimman osan joulusta olen viettänyt sohvalla istuen töllötintä katsellen tai lukien. Keppikävely sujuu jo oikein hyvin tosin ulos en ole päässyt koska pihapiiri on liukas. Vaikka seisominen sujuukin jo ilman tukea, olen aloittanut kävelyharjoitukset varovasti yhä pääasiassa keppeihin nojaten. Pari kertaa päivässä kierrän ympyrää olohuone, eteinen, keittiö, makuuhuone, olohuone. Muutaman askelen otan joka päivä ilman apuvälineitä. Muuten teen jalkaterän pyöritysharjoituksia ettei kasva juuret pepatista sohvaan. Taiji on jäänyt hengitysharjoituksiin ja lyhkäisiin mielikuvaharjoituksiin. Edetään pienin askelin ettei tule isoja vahinkoja ja uusia kipuja vanhojen tilalle.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Joulutervehdys

Rauhallista Joulua kaikille lukijoille!

tiistai 23. joulukuuta 2008

Kiukkuinen polvi

Oikea polveni on kiukutellut jo pidempään. Olen sen niksauttanut useampaan otteeseen, mutta aina kävellyt ja ratsastanut sen terveeksi. Kesällä 07 nuljautin sen kahteen kertaan. Toisella kertaa niin pahasti, ettei se tervehtynytkään normaali liikunnalla ja piti mennä lääkäriin. Polvi todettiin naksuvaksi ja kuvissa näkyi pehmytkalvon ohentumaa. Lähete ortopedille, joka tuumasi, että ihmiset tulevat toimeen säryn kanssa, mutta jos haluan leikkausjonoon, niin hoitotakuu tuskin toteutuu. Silloin elettiin toukokuuta 08. Lokakuussa tuli HUSilta ilmoitus, että tähystysleikkauksia on ostettu yksityiseltä klinikalta ja saako nimeni tietoineen siirtää sinne. No tottahan toki. Implanttien takia jouduin 6 viikon karanssiin. Viime tiistain ajatusten kaaokseen löysin puhelimestani soittopyynnön. Keskiviikkona minulle tarjottiin peruutuspaikkaa eiliseen operaatioon ja suostuin koska sillä päivämäärällä tuli tuo 6 viikkoa täyteen. Täällä sitä nyt köpötellään kahden kepin kanssa vanhempien huushollissa. Isäni kävi lunastamassa minut leikkausosastolta ja toi kotiinsa joulua viettämään. Sairauslomaa on kolme viikkoa ja täällä saan olla niin kauan kuin huvittaa.

Eräs saman operaation kokenut kertoi, että kipu jäi leikkauspöydälle. Ainakin tänään kun kipulääkkeen vaikutus on poistunut ei kolota eikä kivistä mistään. Tähän mennesessä on ollut hyviä, huonoja ja erittäin huonoja päiviä. Hyvinä päivinä pystyi tekemään melkein mitä tahansa eikä tuntunut missään. Hyvin huonoina päivinä kaikki tuntui pahalta. Ei pystynyt istumaan paikallaan kovinkaan kauan, käveleminen sattui, paikallaan seisominen oli kaikkein kamalinta. Huolestuttavinta oli se, että nyt syksyn aikana särky alkoi kun meni nukkumaan. Tähän asti olen aina nukahtanut heti iskettyäni pääni tyynyyn ja jatkanut niin pitkään kunnes kello aamulla soi. Huonot päivät olivat tasaista jomotusta ja astumisen varomista. Taijitunnit ovat olleet melkoista tasapainottelua polven kanssa. Uteliaana odotan, miten nivelen alapinnan silottaminen vaikuttaa jatkossa tilanteeseen.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Avatut joululahjat

Kaaoksen torjunta on tänään jatkunut. Sen verran kävin vielä kaupoilla, että täydensin varastoani vessapaperilla (viimeinen rulla menossa), kahvipaketilla (purkinpohja näkyvissä) ja hammasharjakoneeseeni uudet harjat. Käytin tänään edellisen hapsottavan terän kylppärin siivoamiseen. Ei, en pessyt koko kylppäriä hammasharjalla, ainoastaan ne pienet rakoset, joihin muut pesuvälineet eivät yllä, mutta joihin aina jää kaikkea moskaa kiinni.Vielä kun kuivaa astiat, jotka eivät ole kuivuneet itsekseen kauppareissuni aikana, niin koti näyttää harvinaisen siistiltä (niitä kompromisseja lukuunottamatta). Sitten pakkaamaan matkakassia. Lähden vanhempieni huollettavaksi lomani ajaksi.

Kuulin ja näin, että näiden lahjojen saajat ovat pakettinsa avanneet heti sen saatuaan. Sydämellinen lamppuhelmi pinkin ja liilan värisessä "letkussa", jonka toisessa päässä on avaimenperäkoukku. Kiinalaista tekstiä en ymmärrä. Sattuipa vain olemaan kaunis tausta helmityölle.


Lämpimin värein tehty narukoru: foliosydän, särölasihelmiä ja punaisia 6/0 siemenhelmiä. Tähän koruun tein aiemmin syksyllä saman sävyisen rannekorun.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Siivous

Ruuhkan hajoittamisen sääntö 3:
Ripottele kaartemumma uunipellil ja pelti vartiks uunihi 75 astesse.
Kastele vanh villasuk Tolul ja heit sukka sohva al.
Istu ja nauti: Talo tuoksu tuarel pullal ja juuri siivotul.
Kovin olisi mieli tehnyt kokeilla siivousta runoilijan tyyliin, mutta en uskonut, että Tolulta tuoksuva villasukka on tomukoirien mielestä vastustamaton ystävä. Suuri haaveeni on vetää sohvan alta sukan lisäksi kaikki muutkin pallerot, joita eläinkirja ei tunne. Siksi keräsin ajelehtivat tavarat sängylle, sohvalle ja pöydälle. Imuroin lattiat ja muut tasot sekä kiikutin käsityötarvikkeet ja muut kodittomat tavarat paikoilleen. Joitakin kompromisseja jouduin tekemään. Vanhan tietokoneen purin osiin ja nappasin pois seinästä. Ensi vuonna ensimmäisenä vapaana viikonloppuna tyhjennän loputkin tarpeelliset ohjelmat tiedostoineen tikuille ja pyydän vihdoin Kuje-tonttua kuljettamaan sen jaloista pois. Pesukone on hyörinyt ja tärissyt pesuhuoneessa koko iltapäivän. Huomiseksi jäivät vielä pesuhuoneen siivous ja inhokkilistani ykkönen, tiskaus.
Päivä on ollut tavallista pidempi, sillä se alkoi taijin puistoharjoituksilla sumuisessa tihkusateessa. Reilun tunnin chen tyylin harjoitusten jälkeen lähdin tuhlaamaan viime jouluna saamani lahjakortin. Taas jouduin tekemään kompromissin. En raaskinut maksaa maltaita goretex puvusta lahjakortinkaan jälkeen, joten tyydyin kosteutta ja likaa hylkiviin pöksyihin. Eikä kaupasta löytynyt mitään muutakaan tarpeellista tavaraa. Ehkä vuodenaika on väärä.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Joululahjat

Ruuhkan hajoittamisen sääntö 2. Kaikki lahjat ovat tänä vuonna lähteneet muutamin poikkeuksin postitse. Tänään laitoin viimeisen kun en saanut vahvistusta huomisen aamun puistoharjoituksista. Toivottavasti ehtii perille. Jos ei ehdi niin onpa jotain iloa kun arki alkaa joulupyhien jälkeen.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Joulukortit

Ruuhkan hajoittamisen sääntö 1: Olen tehnyt niin kauan kuin muistan omat joulukorttini joko askarrellen tai omasta valokuvasta. Sukulaisten lisäksi laajan ystäväjoukon omistavana ihmisenä joulukortteja lähti parhaimmillaan liki sata kappaletta ympäri maailmaa. Eilen kirjoitin vain vajaat viisikymmentä osoitetta. Tänä vuonna en tehnyt kortteja itse. Siivosin korttilokeroni muutama viikko sitten ja huomasin omistavani lukuisan määrän erilaisia, mm. Invalidiliiton valmiita joulukortteja, joita en ollut koskaan käyttänyt sen vuoksi, että askartelen tervehdykset itse monen muun näpertelyyn hurahtaneen tavoin. Koska monien sattumien summasta en saanut haluamiani valokuvia lähetettyä joulukortteina eteenpäin, ratkaisin tilanteen lähettämällä nämä varastosta löytyneet kortit. Postipoika lupasi kiikuttaa viimeistään perjantaina viedyt kortit normaalilla postimaksulla jouluun mennessä perille. Osa ihmisistä saa kortin joulupaketin kera (kaksi kärpästä yhdessä pussissa) ja nettisukupolvi löytää joulukortin täältä. Paketit lähtevät huomenna. Toivottavasti ehtivät perille, muuten jouluilo jakaantuu useammalle päivälle.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Kaaos

Kaaos, jota parhaiten kuvaa viereinen taiteilijan näkemys mustasta aukosta, esiintyy: aivoissa, ajatuksissa, kropassa, taijissa ja kotona. Työhönkin se kulkeutuu mukaan kun ajatukset eivät pysy järjestyksessä. Kaikki pyörii vain epämääräisesti ympyrää ja energia imeytyy avaruuden äärettömyyteen.

Joskus toivoisin, että kotini jonkun luukun takana olisi samanlainen tarvehuone kuin J.K Rowlingin luomissa Harry Potter kirjoissa. Sinne voisi kasata kaiken sellaisen, jota harvemmin tarvitsee. Pottereista ei käy ilmi, löytyykä sieltä vaihtopäitä tai vara-aivoja. Olisi joskus tarvetta sellaisellekin, esimerkiksi tänään. Kilometrin pituinen huokaus!
Ulkomaiset paketit kortteineen lähtivät postiin eilen. Kotimaiset odottavat paketoijaa ja kirjoittajaa. Kun ei tiedä mistä olisi paras aloittaa. Tosin ehkä siivoaminen olisi parasta tehdä vasta sitten kun jouluiset toimet on paketoitu ja laitettu matkaan. Pohdin, että inhokkilistan ykkösestä eli tiskauksesta voisi aloittaa. Sitä voi tehdä musiikin tahdissa hytkyen. Pakettikaaoksen voi taltuttaa töllötintä kuunnellen. Jospa sitten menisi tekemään jotain hyödyllistä. Tähän piti tulla vielä kuva riipuksesta, mutta se on tipahtanut jonnekin kaaokseen enkä jaksa enää kaivella sitä tiedostojen syövereistä esiin. Ensi kerralla sitten jos kaaos sen suo.

torstai 11. joulukuuta 2008

Matka arjen muistoihin


Kävin keskiviikkona ystäväni kanssa Designmuseossa ihailemassa Arabian 135 vuotisen muotoilun historiaa. Aika monen astiaston kohdalla matkusti ajatuksissaan jonkun tutun ihmisen kotiin ja muisteli käyttäneensä jossakin tilanteessa esillä ollutta astiaa. Toinen mokoma oli tutun näköisiä, muttei saannut muistojen narukerästä vedettyä sitä oikeaa pöytää, huonetta tai ihmistä. Samalla ihmettelimme maailman teeluomuksia, jonka pääosaa näyttelivät erilaiset astiastot. Erään lasikuution kohdalla ehdin todeta, että kovasti on sen näköisä kuin Kiinassa pari vuotta sitten nuo teekannut. Ja mitäs siellä kuution kyljessä lukikaan: Kiinalaisia teekannuja...

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Kaupungin kimallus

Niin kuin kuvasta näkyy, taas on pääkaupunki saanut lumipeitteen maahan joksikin aikaa. Se ehti jo kertaalleen tiistain aikana sulaa ennen illalla satanutta uutta kerrosta. Jossain vaihessa keskustassa satoi taas vettä ja kadut olivat vesisohjoa. Omassa pihapiirissäni sateen olomuoto oli lunta maassakin. Havis Amandan hylkeiden takana kaupungintalo.
Tuomaan markkinat Espan puistossa ja ledivalaistut puut.

Kampin kauppakeskuksen ulkoseinän lumihiutaleet.

Joulupalllot Kampin kauppakeskuksessa.

maanantai 8. joulukuuta 2008

Ei mitään

Tänään taijitunnilla oli vähän tällainen olo. Seuratessani muiden harjoituksia, sain itse vain kuhmuja aivopatteihin. Ensimmäisen tunnin jälkeen olin niin väsynyt, että olisin voinut käpertyä jonnekin pehmeään nokosille.
Kuva-arkistosta: Jostakin syystä nämä helmet kasautuivat samaan "netim" laatikkoon kunnes tiputin nuo lilahkot säröhelmet niiden päälle. Muutamalla lisukkeella sain lopulta kaulakorun verran helmiä jonoon ja käyttäjäkin löytyi sen kummemmin mainostamatta.

Joskus käy mielessä, että jos joskus joku aistii helmien vastahakoisuuden ja palauttaa korun takaisin. Toistaiseksi niin ei ole käynyt, mutta ...

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Joulupukinpaja

Olen levännyt tämän viikonlopun. Nukkunut hyvin ja tehnyt korttelinkierto kävelyretkiä sekä valmistanut erinäisen määrän koruja joululahjoiksi. Tallustelin huopikkaissa helmilaatikolta toiselle kunnes älysin kasata koko arsenaalin olohuoneen sohvan viereen lattialle. Lahjoja en ole vielä edes kuvannut, mutta ennen paketoimista sekin urakka on vielä edessä.

Ohessa syksyn aikana valmistuneita naurukaulakorun prototyyppejä. Kaikki on varustettu liukusolmulla. Näissä särölasihelmissä oli niin suuri reikä, että 0,5 mm puuvillalanka meni läpi. Keskellä punainen lamppuhelmi.

Tämä koru meni lahjaksi elokuussa kesäapulaisemme läksiäisjuhlissa. Punaisia ja kellertävän värisiä lamppuhelmiä 1 mm oranssissa puuvillanarussa.
Tämä on oikeastaan se kaikkein ensimmäinen teelmä, jonka kokosin vaaleanvihreään 1 mm puuvillanaruun, jota oikeastaan oli ihan liian vähän, mutta hieman fiksaamalla se "venyi" niin pitkäksi, että juuri ja juurin menee nenän ohi kaulaan asti.
Tässä puuvillanarua on sitten vähän liikaa. Kaksi foliosydäntä turkoosin värisessä nauhassa.

Narukoruja aloin suunnitella kun muutama metalliallergikko jäi aina ilman kauden kaunistusta. Ei uskoisi miten paljon ongelmia pienet allergiatestatut lukot aiheuttavat. Suurin osa ihmisistä voi pitää niitä ongelmitta, mutta aina löytyy jokunen, joka ei voi pitää jalompiakaan metalleja.

torstai 4. joulukuuta 2008

Tähtiä ja renkaita


Tähden olen tehnyt viisi vuotta sitten ennen kuin tähden aihiot ilmestyivät kauppoihin. Tein näitä paljon arpajaisiin ja lahjapaketteihin eri värisinä ja kokoisina. Salamavalo on haukannut hiukan helmien värejä. Ne ovat vähän kirkkaampia. Ripustin sen tänään verhoon roikkumaan.

Nämä ovat rannerenkaita: kivoja, kevyitä, joustavia ja vähän hassuja. Virkattu memoryvaijerin päälle pörrölangasta.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Rotesti


Miten voi olla totta, että lokakuussa ilmestynyt numero lähetetään kestotilausasiakkaalle vasta viisi päivää ennen seuraavan numeron ilmestymistä? Sehän tarkoittaa, että ensi maanantain numero lähetetään minulle vasta helmikuussa. Eikä ole ensimmäinen kerta tänä vuonna. Kustantajan pitäisi olla tietoinen tilanteesta (olen valittanut). Vähän vaikuttaa siltä, että raha kelpaa, mutta lehti lähetetään jos muistetaan. Kyseessä on Sinä Osaat Magnum -lehti. Ottaa pattiin! Yleensä tyytymättömät asiakkaat äänestävät kukkarollaan ja taidan tehdä saman liikkeen. Lehden voi lukea ja lainata tarvittaessa myös kirjastosta. Ei siinä mitään huippuartikkeleita ole ollut pitkään aikaan.

Oivalluksia



Kaivelin arkistosta ensimmäiset narukorut. Sininen on prototyyppi ja jäi omaan käyttööni. Kellertävä meni jo seuraavalla viikolla lahjaksi paranneltuna versiona. Kun salpalukot loppuivat, täytyi miettiä lukkoratkaisua uudelleen.

Parantumisen oireita näkyvissä. Kahvihammasta kolottaa ja mustaherukkamehu alkaa tympiä. Pohdintoja pyykkivuoren kadottamiselle. Makuuhuoneeseen muutaman päivän aikana syntynyt kaaos ottaa pattiin. Willavaatteita joka paikka täynnä ja lattialle työnnettyjä helmilaatikoita (löytyy myös olohuoneen sohvalta ja lattialta).

Eilen illalla kun kuumotuskäyrä meni ensimmäisen kerran alle normaalitason, alkoi myös aivopatti raksuttaa ja ratkaista ongelmia. Jos kerran villasukat ei riitä tassuttelemiseen ja jalat jäätyy joka kerran kun lähtee vuoteesta, niin eikös asiaa voisi korjata. Siltä istumalta painelin saunalle, jossa on talvikenkieni säilytyslaatikko. Sieltä pohjimmaisena löytyi kaipaamani töppöset. Ja kas kummaa, vaikutus oli juuri sellainen kuin ajattelin. Aina kun nousin ylös, tuuppasin jalkani töppösiin ja ne pysyivät lämpimänä. Turha kai sanoakaan, miten jalkojen lämpö vaikutti muuhun kroppaan. Ei tarvinnut käyttää muita villavaatteita, ohut fleecetakki oli tarpeeksi, jos tuntui iho viileältä.

Huopatossut, vähän perinteistä koristeellisemmat mallit ja aika kauan palvelleet, mutta aina niitä silloin tällöin tarvitaan sekä ulkona että sisällä. Huopatossujen ansiosta tunsin oloni niin hyväksi, että pystyin aamuyöllä tekemään pienen sarjan taiji harjoituksia pystyasennossa.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Unitauti

Olen nyt toista päivää nukkunut. Alan epäillä, että yksinäinen tsetse-kärpänen on harhautunut tänne pohjolaan ja tuikannut kärsänsä kainalooni. Nukuttaa, nukuttaa ja nukuttaa. Neljä tuntia unta ja tunti aktiviteettia, joka käytännössä tarkoittaa sitä (ei toki kaikkea samalla kertaa), että avaan silmäni, käyn vessassa, keitän vettä, syön jotain, puhun puhelimessa, katsastan sähköpostin, yritän keksiä päivän tekstin tänne tai luen jotain, mihin on sitten taas helppo nukahtaa. Viime yönä tuntui taas siltä, että ulokkeet olivat ytimiä myöden jäässä. Ääreisverenkierron parantamiseksi nukuin villasukat ja tumput kädessä. Kylmän nenän asensin hanskojen väliin. Aamupäivällä lukemat olivat vielä 37 asteen yläpuolella joten huomenissa ollaan kotona edelleen nukkumassa. Unitaudin lisäksi luita kolottaa ja päätä jomottaa. Hämmästyksekseni omistan muitakin niveliä kuin oikean ranteen ja polven. Nenän tiivisteet toimivat edelleen, mutta vähän on silti tuhnu olo. Jospa ottaisin vielä nokoset ennen kuin Noitasiskot aloittavat tänään toimintansa. Eilen jäi pari pätkää näkemättä kun jostain kumman syystä nukahdin kesken ohjelman. Heräsin siihen kun potkaisin muutaman helmilaatikon lattialle. Onneksi kannet pysyivät kiinni. En olisi millään jaksanut kerätä niitä takaisin rasioihin. Öitä!

maanantai 1. joulukuuta 2008

Sisäinen tutina

Viime viikonlopun olin rättiväsynyt. Perjantain ja lauantain välisen yön valvoin osittain ranteeni ja polveni sähköttäessä levottomasti. Lopulta aamuyöllä nautin varhaisen aamiaisen ja kaivelin repustani buranan. Nukuin puoleen päivään. Suurimman osan viikonlopusta nukuin, löhösin tai lepäsin kokovartaloistunnassa. Eilen illalla päätä juimi ennen nukkumaan menoa. Yöllä heräsin siihen, että palelsi aivan mahdottomasti ja kaikki saranat narisivat. Ulokkeet tuntuivat jääkalikoilta. Nykäisin villasukat, pöksyt ja villapaidan päälleni. Jonkun ajan kuluttua totesin, että myös sormiin täytyy saada vuori ja lisäsin thinsulaten villalapaset käsiin. Torkuin jonkin aikaa, mutta palelu vain jatkui. Lopulta kaivoin konjakkipullon esiin ja tuuppasin 2 cl Kuresaaren snapsilasilla kitusiini. Ilmeisesti siitä oli hyötyä, koska heräsin aamulla ennen herästyskelloa ja olo oli kuin leivinuunissa. Hieman helpotti kun heittelin ylimääräiset villakääreet pois päältä. Olo oli edelleen tutiseva, joten kaivelin lämpömittarin esiin: 37.7 astetta. Soitto esimiehen kännyyn ja unta pipoon. Tarkoittaa myös sitä, että iltamenot jäävät pois ohjelmistosta. Nyt odottelen koska nenäni tiivisteet räjähtävät ... se kai tässä on odotettavissa?

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Joulukalenteri

Jo monena jouluna parhaan joulukalenterin on toteuttanut Auran kirjasto yhteistyössä Positiivareiden kanssa. Jaetun ilon periaatteella linkki yllä ensimmäisenä, mutta kyllä Auran kirjaston kotisivuakin kannattaa käydä ihailemassa. Positiivareiden värssypankki on yksi tärkeimpiä aarrearkkujani.

Hymy ja nauru ovat elämän ilmastointiteippiä; niillä voit korjata mitä vain! -M. Wallace

Positiivarit kehoittivat viime viikolla varaamaan täyden rullan mukaan joka päivä. Nyt onkin syytä toimia kehoituksen mukaan, sillä tontut käy kurkkimassa, mihin kaikkeen sitä on käytetty.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Possu


Menin tiistaina kauppaan ostamaan kevytsoijakastiketta (vähemmän suolaa) tehdäkseni Kiinalais-Suomalaista pyttipannua Rusinan tapaan. Eli silputaan jääkaapista löytyvät ainekset paistinpannuun valikoitujen mausteiden kera. Mausteetkin samalla idealla eli mitä kaapista löytyy. Valmistajat ovat vastanneet äänettömiin toiveisiini yksin asuvien kinkkupaketeista. Puolen kilon paketti lähti mukaani. Käytännössä se tarkoitti kurvausta ruisleipäosastolle, koska kotona ei ollut leipääkään. Soijapullo unohtui kauppaan. Metrossa nuuskuttelin tuoretta ruisleipää, puhumattakaan mielikuvasta, että kotona laittaisin leivän päälle sinappia ja kinkkusiivuja. Ensimmäisen siivun dippasin lautasen reunalta sinappikasaan. Hyvää!Äsken vetelin viimeiset siivut. Nami nami!

Uni

Unessa kuljin palellen kivisiä sokkeloisia käytäviä nalleyöpaidassa paljain jaloin. Mielikuva kuin suoraan Disneyn piirretyistä, mutta tanssivat hiiret puuttuivat. Tunnelma ja olo kuin oravalla Tove Janssonin Taikatalvessa, vähän jännittävä, mutta tietää tarinan päättyvän hyvin. Jostakin kulman takaa tupsahti pyöreähkö nainen ruusukuvioinen huivi päässään, ojensi metallikorin ja viittoi oikealle. Korissa oli saippua ja sininen pyyheliina. Oloni muuttui lämpöiseksi kun laskeuduin yön sinisen mosaiikkiportaikon kautta isoon luolamaiseen holviin, jonka kattoa ei näkynyt. Lattiat ja seinät oli vuorattu tumman sinisillä laatoilla. Holvissa olo oli kuin saunassa. Ketään ei näkynyt eikä ääntäkään kuulunut. Korissa oli numero, jonka löysin ruskean oviaukon hirrestä. Numero ei jäänyt mieleeni, mutta ovena olivat tumman siniset samettiverhot. Verhojen takaa löytyi pylvässänky, jonka perustassa oli kaksi ovea. Toinen ovista oli auki ja paljasti tyhjän roskakorin. Potkaisin oven kiinni, kipusin sängyn päälle seisomaan ja ripustin korin pylvään koukkuun. Verhot sulkeutuivat takanani kun kävelin pehmeiden kankaiden ylitse saippua kädessäni. Äkkiä katosta alkoi suihkuta lämmintä vettä. Huomasin yöpaitani roikkuvan korista. Milloin olin riisunut sen pois? Ihmettelin eikö vuodevaatteet kastu kun suihku on rakennettu sängyn päälle, mutta kangas jalkojeni alla tuntui yhä kuivalta, vaikka vesi kasteli ihoni. Nauttiessani lämpimästä suihkusta kuulin piipitystä. Hitsit, herätyskello soi ja keskeytti mielenkiintoisen unielokuvan. Olisin halunnut tietää kuinka se jatkuu.

Unen jäljiltä kokosin tämän korun. Annoin muistikuvieni ohjata: yönsinistä, ruusukuvio, yllättäviä käänteitä ja irroitettavia osia. Ei mitenkään tavanomaista tuotantoani, mutta hyvän tuulisen näköinen hymynaama puuvillanarulla.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Palokärjen villi huuto

Tässä tämän syksyn ensimmäiset pikkujoululahjat. Ne on jaettu Kiinan kielen viimeisellä tunnilla. Opettajalle, joka jaksaa takoa umpiluunuppiini samoja asioita kerran toisensa jälkeen. Oppilaille, jotka ovat jaksaneet kuunnella mongerrustani ja epätoivoisia yrityksiäni muodostaa lauseita, jotka ovatkin sitten ihan jotain muuta. He ovat osallistuneet samoille tunneille useamman kurssin ajan. Miehiä oli syksyn ajan kaksi, mutta he eivät huolineet naisellisia turhuuksia.

Näitä on tehty koko syksy erilaisiin merkkipäiviin. Jouluksi on vielä muutama teon alla, mutta rannekorun saanneille pitää keksiä jotain muuta.


Aamulla metrolle liukastellessani, jarrutin voimallisesti keskellä puistoa. Männyn rungossa naputteli ja kirahteli musta lintu, punainen päälaki täristen. Minuutin ihailu ja myöhästyin metrosta. No, oranssi mittarimato kulkee 8 minuutin välein, mutta palokärkeä en muista nähneeni pitkään aikaan. Otsikko lainattu kirjailija Sesse Koiviston romaanista.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Lumipyry

Kuva on otettu parvekkeeltani lasien sisäpuolelta. Vastaavan tilanteen olen kokenut kahdesti aikaisemminkin. Tuulen tuivertaessa tietyllä voimakkuudella ja suunnalta, lunta tupruttaa räystään alta sisäpuolelle.

Kotimatka kesti reilun tunnin enemmän kuin normaalisti. Aluksi juna oli vartin myöhässä, otti matkalla kiinni aikataulua, kunnes Pasilan jälkeen stoppaili odotellen vapaita raiteita ja laitureita. Ohjaamossa radiopuhelin rätisi kuin konekivääri ja väliaikatietoja kuulutettiin kiitettävästi. Rautatieasema oli tupaten täynnä odottavia ihmisiä. Pujottelu asematunneliin oli melko haastavaa ihmismuurin välistä. Ei käynnyt kateeksi informaatiotiskin henkilökuntaa. Joku juna ei lähtenyt puoli tuntia sitten, koska se ei ole vielä edes saapunut edelliseltä reissulta. Ja kaikki muutkin junat saman kaavan mukaan. Lähiliikenne sukkuloi melko hyvin tai ainakin Ilmalassa odotellessamme neljä junaa meni kohti Pasilaa. Jos oli asema täynnä, niin kyllä metromatokin.

Kotiasemalta hyppelin vasta- ja sivutuulen avittamana kotiin. Kotikujalla jouduin taistelemaan vastatuuleen ajoittain polven korkuisten kinosten ylitse. Onneksi oli ihan uudet käytetyt pitkävartiset saappaat jalassa. Niillä oli ilo kahlata ja jalat pitivät koko kropan lämpimänä. Kotona pakkanen lauhtui tunnin aikana kaksi astetta. Säätiedotusten mukaan tämä talvi jää lyhytaikaiseksi iloksi. Voihan nenä!

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Äärimmäisyyksiä

Marraskuussa on pimeää kun lähtee aamulla töihin ja ihan yhtä pimeää on kun palaa illalla töistä. Väliin mahtuu vilkaisuja ikkunasta ulos. Näkyy kaunis auringon nousu vesisateessa, huikaisevan sininen taivas ja äärimmäisen synkkää harmautta. Kaikki saman päivän aikana, eilen, tänään, tällä viikolla. Luonto on riisuttu ja värit pelkistettyjä.

Lippu tangossa kertoo tuulen voimakkuden ja suunnan. Vastatuuleen kävely on kiemurtelevaa taistelua puuskasta toiseen ja suorakin tie muuttuu kiharaiseksi. Myrskytuulessa äänien kirjo on valtava kolinasta puhinan kautta vihellykseen. Kauppakassi muuttuu itsepäiseksi ja lennättää kävelyttäjäänsä myötätuuleen kunnes kolahtaa asfalttiin tyvenen kohdalla. Räks! Kastikepurkki hajosi.


Vaijeriin pujoteltuja 8 mm kivihelmiä simpukkatähden kera.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Väriläiskä

Tänä aamuna aurinko nousi sadepilven vierestä tällaisin värein.
Auringon ja valokuvaajan välissä satoi vettä.

lauantai 15. marraskuuta 2008

Kahviko piriste???

Miksi ihmiset väittävät, että kahvi on piriste? Jostakin kumman syystä olen poikkeus säännöstä. Kahvi ei piristä aivoja eikä kroppaani vaan toimii lämmittäjänä ja unettajana. Eikä ole mitään väliä mihin aikaan vuorokaudesta juon kahvia tai kuinka paljon. Usein iltaisin juon mukillisen lämmintä kahvia ennen kuin ryhdyn katselemaan unikuvia. Näin tapahtui eilen illlalla ja tänään aamupäivällä junassa. Tosin en kärsi unettomuudestakaan, jos iltakahvi jää juomatta. Jos haluan valvoa enemmän, syön suklaata, joka laittaa aivot hyrisemään. Sen avulla on valvottu ylimääräisiä tunteja usein.

perjantai 14. marraskuuta 2008

Marmeladisydän

Ihastuin Luxonian sivulla näihin punaisiin lasisydämiin. Ne olivan niin namin näköisiä, että meinasin nuolaista näyttöä. Kaulakorussa kuukiviä ja lasihelmiä. Rannekorussa lisäksi kirsikkakvartsia. Rannekorun sydämessä on pieniä ilmakuplia, jotka saavat helmen näyttämään marmeladikaramelliltä. Ensimmäisen kerran elämässäni harmittelen, ettei minulla ole ylimääräistä reikäparia korvissani. En aio niitä hankkiakkaan enää. Täytyy keksiä jotain muuta.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Kuin kala vedessä

Nahkanauhaan on pujotettu vihreää karneolia, kuukiviä, akaattia, jadea ja kristallihelmiä.

Keskellä vaalea akaattikarppi. Nahkanauhassa takana kiinalainen liukusolmu.