sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Traktori



Kävin lähikaupassa täydentämässä ruokavarastoja. Kävelin ohi traktorin ihan keskellä kaupunkia. 

 

lauantai 30. heinäkuuta 2022

Siivouspäivä

Hyvinkään koti on nyt imuroitu, mopattu ja pölyt pyyhitty. Äiti on ehdollistunut. Kun kuuli imurin äänen, haki kaapista mopon ja alkoi kumarrella huonekalujen alle. 

 

torstai 28. heinäkuuta 2022

Kirkkopuiston kukat

 




Vaikka on satanut vettä, niin silti sitä on tullut liian vähän. Asvaltti imee valoa ja lämpöä, joten sen lähistöllä puut on nuutuneita. Kimalaiset pörräävät heinäkuun kukinnoissa. 


keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Marjat

Syötävät ja muuten vaan koristeelliset marjat kypsyvät pensaissa. Kauniit ovat katsella, mutta suuhun en laittaisi edes noita punaherukoita. Ties kuinka monen karvalapsen piimeilit mausteena. 



Näistä tulee kauniin vaaleanpunaisia. 

 

tiistai 26. heinäkuuta 2022

Sadepäivä


Vesisade kuuroja väistellen pujottelin puistossa sateen värittämään pensaita ihaillen. Käpyjen väritys on punaisempi ja sadepisarat ovat kuin timantteja auringon säteiden hipaistessa lehtiä. 


 

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Kirja: Putinin trollit

Oma työhistoriani on ollut sellainen, että olen nähnyt uutistiedon muuttumisen artikkeliksi ja  taloudellisen ohjauksen työkaluksi. Olen nähnyt koko kirjon ja olen valmiiksi epäluuloinen kansalaisille jaettujen uutisten suhteen. 

Olen sekä työkseni että omaksi ilokseni seurannut tietoa painetusta materiaalista elektronisiin ja sosiaalisen median lähteisiin. Vanha kansa on luottanut painettuun sanaan, mutta oman työhistoriani aikana olen huomannut muutoksen myös niiden sisällössä ja tiedonhankinta tavoissa. Ne ovat lähentyneet toisiaan ja molempien lähteet voivat olla epäluotettavia. 

Elektroniset tiedonlähteet ovat tehneet vaikuttamisen helpoksi eivätkä kaikki kirjoittajat mainitse lähteitä vaan lainaavat sopiviksi katsomaan tekstejä mielivaltaisesti. 

Kaikki, mitä on kirjoitettu tai painettu ei ole totta, vaikka lähdettä on totuttu pitämään luotettavana. Sanat on väritetty tekijänsä tai teettäjänsä tehtävän annon mukaisesti. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja kuvia voi muokata tai käyttää väärin. Kuva ei välttämättä liity kirjoitukseen, sattuu vain sopimaan tekstiin. Pikku peikot tekevät tikku-ukkokuvituksia oman sanomansa liitteeksi, mutta ammattimaista muokkauksista ei huomaa eroa tavalliseen valokuvaan. 

Halusin ehdottomasti lukea tämän kirjan, koska olen itse seurannut sosiaalisen median kanavia ja törmännyt niiden negatiivisiin ilmiöihin jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Vaikka kirjan sisältö ei yllättänyt, on raivostuttavat, mihin ja millä keinoin  informaation manipulointia kohdennetaan vain siksi että oma agenda ei kestä päivänvaloa. 

Kirja osoittaa että informaatio lukutaidon opetusta pitäisi tehostaa ja opettaa joko omana aineenaan tai äidinkielen lisäosana. 

Lisätietoja

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Hillopulla

Laiskan emännän köyhät ritarit eli pullaviipale mansikkahillolla. Nämä piti mennä äidille, joka pisteli poskeensa minun hillottoman viipaleen. 

 

lauantai 23. heinäkuuta 2022

Kesäyö

Heinäkuun kesäyö on vielä valoisa vaikka pilven repaleet peittävät taivasta. 

 

perjantai 22. heinäkuuta 2022

Liljat kukkivat

Korttelin kukkapenkissä hehkuvat nyt valkoiset liljat. 

 

torstai 21. heinäkuuta 2022

Hernekeittopäivä

Puolen tunnin päiväkävely talon ympäri liljoja ihaillen ennen Minetten lounasta. Tänään oli hernekeittopäivä ja pannukakkua. Hernekeittoon ei muut koskeneet, koska tarjolla oli toistakin herkkua metsästäjänleike perunamuusilla ja sienisoosilla. Pannukakkua söivät kaikki. 



Hyvä ruoka, parempi mieli
Minette - lounas- ja cateringravintola Hyvinkään Sahamäessä: Riihimäen katu 87 

Siisti vessa, valoisa ravintolatila ja ystävällinen palvelu sekä tilava parkkipaikka. Tavallista konstailematonta suomalaista ruokaa. Salaattia, leipää, kaksi lounasvaihtoehtoa ja jälkiruoka kahvilla. Nimi on linkitetty lounaslistaan. Ravintolalla on myös Facebook-sivu. Torstaisin hernekeittoa ja pannukakkua - molemmat  erinomaisen hyvää. 



keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Maiseman restaurointi



Tänään retusoitiin maisemia pesemällä ikkunoita.
Täällä on käytössä Kärcherin ikkunapesuri. Se on nopea ja näppärä eikä tarvitse pilkata vesiastoiden kanssa. 

Isot ikkunat tuetaan apujalkojen päälle. Meillä oli tänään käytössä kolmijalka, johon ikkunat oli helppo vääntää kiinni. Äiti imuroi, minä soittelin tavaroita ja kalusteita sekä kuljetin tavaroita. 

tiistai 19. heinäkuuta 2022

Prinsessoja

 
Tänään kävi kylässä lapsuuden ystäväni tyttärensä ja tyttären tyttärensä kanssa. 2 vuotias päivänsäde oli oikea ilopilleri alun ujostelun jälkeen. 

Aurinko maalasi varjopitsit seinään. Sopii prinsessa teemaan. 

maanantai 18. heinäkuuta 2022

Honkanummi

 Tänään oli vuorossa vuosittainen retki isovanhempien leposijoille ja suvun vanhimpien kohtaaminen. 


Puistotyöntekijä kertoi, että sade hakkasi kukat irti, mutta uusia nuppuja on runsaasti ja kohta kukkii taas kauniisti.



Hautausmaan vieressä on Kuninkaan ravintola, jossa perinteisesti syömme lounaan ja jossa on ystävällinen palvelu. Lounastarjoiluun kuuluu laaja salaattipöytä, pitsapaloja ja pari lämmintä ruokavaohtoehtoa. Annoksia voi tilata listalta ja ruokavaliot huomioidaan eli myös minä sain kaupunki täyteen suolattomana ja maidottomana. Ruoka on hyvää ja annokset isoja. Suosittelemme! 

sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Rustaretki

Sateisen pilvinen metsämaisema jossain Hämeen ja Uudenmaan välisellä taipaleella. 


 Unohdin ottaa kuvan Riihimäellä kun teimme retken Rustaan. Kukaan meistä ei ollut siellä vielä käynyt. En minäkään kun kauppa ei sijaitse kotimatkan varrella. Siisti ja hyvin ryhmitelty kauppa täynnä ennakoitua parempaa tavaraa. 

lauantai 16. heinäkuuta 2022

SenioriAsahi

Jälleen päiväkävelyllä sadekuurojen välissä. Kylmä tuuli oli välillä niin navakkaa, että lakki meinasi lentää sen mukana. Käveltiin yksi iso lenkki ja pari pienempää. Äidin huilatessa lämmittelin taijin merkeissä. Ennen lounaalle lähtöä notkistimme niveliä ja venyttelimme lihaksia Asahin liikkeillä. Äidin selän taakse jäi autotallin ovi ja minä toisena tukiseinänä edessä. Aurinko paistoi tallin eteen eikä tuuli osunut siihen, joten molemmille tuli lämmin.


Suikeroalpi yrittää löytää asvaltin yli uuden suunnan. Ohjasin suikeroita takaisin nurmikon ja pensaiden suuntaan. Auringon paisteeseen ne kukatkin pyrkii. 

perjantai 15. heinäkuuta 2022

Jasmiinin kukkii




 Olen viikon verran maisemia katsellessa nähnyt valkoisia kukkapuhveja talojen pihoilla, mutta vasta nyt pääsin sadekuurojen välissä kiertämään puiston laitoja pitkin jasmiinipensaalta toiselle. Pensaiden tyven ympärillä on valkoinen terälehtirengas ukkoskuurojen ja navakoiden tuulenpuuskien vuoksi. Jasmiinin tuoksun lisäksi kävelin myös lehmusten alla vetämässä tuoksuöverit luonnon parfyymeilla. 

torstai 14. heinäkuuta 2022

Surujen puisto

 




Surujen puisto on Hyvinkään Sahanmäessä sijaitseva pieni puisto. Se sijaitsee Niinistönkadun ja Kerkkolankadun risteyksessä. Puisto sijaitsee Suomen sisällissodan aikaisella, Hyvinkään taistelun punaisten teloituspaikalla. Nykyisen nimensä puisto sai vuonna 1990.

Paikalla sijaitsee paikalla kaatuneille 147 punaiselle osoitettu Oiva Hurmeen suunnittelema muistomerkki. Muistomerkissä on teksti: Tällä paikalla 1918 he antoivat kaikkensa aatteelleen. Muistomerkki esittää maanpinnasta kohoavia käsiä, sillä teloitusten jälkeen haudattujen vainajien kädet olivat jääneet maanpinnan yläpuolelle. Lähde Wikipedia

tiistai 12. heinäkuuta 2022

Lehmus kukkii

Puistossa on kukkinut varmaan jo muutaman päivän aikaisemmin, mutta tänään oli avautunut pihan aurinkoisemmalla puolella olevan puun kukat. Tuoksu on lempeä ja hento. Talon varjossa oleva puu on vielä täynnä nuppuja.



maanantai 11. heinäkuuta 2022

Vesirusko

Vesirusko on iltarusko ja vesisateen yhteistuotos. Luonnon oma vesiväri maisema. 

 

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Päiväkävelyllä


Edellisen päivän tontut olivat paenneet sadetta ikkunalaudalle, jossa ne nyt paistattelivat kesäpäivää. 


Sateen ja yön viileys pisaroita vielä Liljan lehdillä.


Äidin kanssa hiihdettiin ilman suksia taloa ympäri 8 kertaa ilman lepotaukoja. Urheilun jälkeen kotona odotti valmis hernekeitto lisukkeilla. 

lauantai 9. heinäkuuta 2022

Lohjansaari

Aamun tyyni ja pilvinen päivä muuttui sadekuuro jälkeen auringon lämmöksi. 


Kulta- ja kuparikuoriaiset 


Toin 6 vuotta sitten pussillisen jääkaapin ovi lokerossa pari vuotta talvehtineen niittysiemenseoksen serkkuni villikukkamaalle, joka reunustaa nurmikkoa ennen metsää. 


Joitakin tuttuja lisäyksiä seokseen on ottanut niityn omakseen, mm. Akileijoja ja kuvan Ukontulikukka, joka on kaksivuotinen ja jonka siemenet saattavat levätä maaperässä vuosia ennen seuraavaa sopivaa kukintaa. Ensimmäisenä vuotena maasta löytyy iso hopeakarvainen lehtiruusuke ja toisena korkea yksivartinen varsi, johon puhkeaa keltaisia kukkia. 


Kotimatkalla otimme kiinni rankan sadekuuron.


Aurinko laski toisen sadekuuron takana ja värjäsi taivaan kauniin väriseksi.

Suku ja lapset on laskettu. Veikeät kuvat odottavat käsittelyä järjestelmäkameran muistikortilla.