keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Ohi meni

Ääni kuuluu, muutama pisara ja veden tuoksu  lennähti tuulen mukana avoimista ovista ja ikkunoista, mutta ukkonen sateinen tassutteli Espoon puolelta ohitse. Meillä käväisi vain liepeet, mutta tuuli kevensi paahdettua. 

 

tiistai 28. kesäkuuta 2022

Pionit

Naapuritalon etupihassa on upea pionipenkki.

 

sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Sininen neitsyt

 


Eräs kollegoistani jäi juhannuksesta lomalle ja siitä puoleksi vuodeksi vuorotteluvapaalle. Hän on tehnyt työtään pitkään ja osaa neuvoa meitä noviiseja. Hän on erinomaisen ystävällinen ja avulias. Oman työnsä ohella, hän auttaa etänä ja likellä sekä toimii alueen YT-vastaavana. Olen oppinut häneltä paljon.

Relax-kaulakoru onko koottu seuraavista kivihelmistä: vuorikristalli, sodaliitti, lapis lazuli, fluoriitti, labratoriitti, akaatti, savukvartsi, ametisti ja rutiilikvartsi. 

lauantai 25. kesäkuuta 2022

Juhannuskirja: Hildur


 Voiko paremmin Juhannuspäivää viettää kuin paljon kehutun ja hyviä arvosteluja saaneen Satu Rämön dekkarin Hildurin kanssa?

Ei ole turhaan kehuttu. Se kertoo mielenkiintoisesti islantilaisesta luonnosta, elämäntavasta, henkilöistä ja heidän taustoista. 

Päähenkilönä on poliisi Hildur, joka tutkii murhaa ja juonen rinnalla kulkee Hildurin perheen tarina arvoituksineen. Pienelle poliisiasemalle saapuu harjoittelemaan suomalainen poliisi Jakob. 

Islannissa asuvan Sadun teksti on sujuvaa kerrontaa ja hersyvän kuvailevaa kieltä. Ruumiinavauksen yksityiskohdilla ei mässäillä, kuolema todetaan ja johtolangat saadaan eli ei tarvitse hyppiä verentahrimien sivujen ylitse, jos oma pää ei niitä kestä (luen mitä vaan, mutta otan oikeuden kääntää sivua, jos teksti menee yli sietokyvyn eikä sitä mielestäni tarvitse muuten selitellä!).

Tarina jatkuu ensi vuonna uudessa dekkarissa. Hildur on Sadun ensimmäinen fiktiivinen tarina. Hän on kirjoittanut mm. Islantiin tietokirjoja, joista tiedot kustantajan kotisivuilla

Tyynylukemisena minulla on nyt Sadun omaelämäkerrallinen teos Talo maailman reunalla. Kirja on kesken, mutta jo nyt olen valmis suosittelemaan sitäkin kaikille. 

Satu Rämön somemaailma:

  • Satu Rämön blogi, jossa sivutaan aihetta ja paljon muuta mielenkiintoista luettavaa. 
  • Instagram tili, jonka tarinoissa hän kertoo päivän tapahtumista: @satu_ramo.
  • Twitterissä Islannin Satu 

torstai 23. kesäkuuta 2022

Kesänuha

Piti viettää juhannusta Hyvinkäällä, mutta lounaan jälkeen kurkkuun kehittyi hiertävät kohta. Kun  olin lähdössä töistä, aivastelin ja tein koronatestin, joka näytti negatiivista. Ohjelman muutos ja kaupan kautta kotiin. 


Kesämaisema ja putkilokasvit kukinnot.

Juhannus kotona nukkuen, lukien ja YLE Areenassa seikkaiilen sekä TV että audion puolella. 

keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Kesäkukat 2






 Työmatkakävely bussipysäkille pidemmän tien mukaan ohittaa siirtolapuutarhan, jossa voi käydä nauttimassa kesävärejä ja -tuoksuja sekä jutella mukavia palstojen pitäjien kanssa. 

maanantai 20. kesäkuuta 2022

Raikas vesisade

Työpäivän aikana luonto äiti nakkeli joitakin vesikuuroja ympäristöön, mutta ei kastellut minua kertaakaan. 


Seuraavana aamuna auringonvalo paljasti pieniä vesitimantteja pensaan lehdillä.

 

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Pinkki kaksonen

Näin työkaverin Instagram tilillä kuvan, joka toi muistoja 20 vuoden takaa kun vietin vapaa-aikaani vapaaehtoisena avustajana Forssan seudulla. Kuva kutsui tekemään synttmäpäivälahjan. 

Kaulakorussa on kivihelminä vuorikristallia, akaattia eri sävyissä, ruusukvartsi ja Malesian jade.

lauantai 18. kesäkuuta 2022

perjantai 17. kesäkuuta 2022

Kesäyö

 


Tulin kotiin puolen yön aikaan  ihastellen kesäyön luontoa, valoisaa taivasta ja tuoksuja. Ilmeisesti kuljin niin hiljaa ja seisoin liikkumatta että sain ikuistetuksi alueella kanssamme asuvan pitkäkorvan. Tai sitten sen nenä kertoi minun olevan se sama kummajainen, joka opettelee lentämistä oudoin tavoin. 


torstai 16. kesäkuuta 2022

Alppiruusupuisto

 


Kesäkuussa 2019 kävin työhaastattelussa Haagan alppiruusupuiston lähistöllä ja samalla kiertelin alueella, jossa suurin osa puistoa oli nuppujen merenä, mutta vain harva pensas kukassa. Sen jälkeen olen yrittänyt päästä käymään puistossa kukinnan aikaan siinä onnistumatta, mutta tänään sattuivat kaikki muuttuvat palikat kohdilleen ja ajelin busseilla puistoon. Sattuipa vielä niin, että näin entisen työelämän tuttuja matkallani. 




Alppiruusujen ja atsaleijojen lisäksi alkuperäistä luontoa on vaalittu. Metsäpuutarhan alueella kasvaa mattona sudenmarjoja, lemmikkejä ja jonkun verran mansikkaa. 


Vaikka aamu oli kylmän viileä ja tihutteli vettä, iltapäivällä poutaantui eikä takkia tarvinnut. Kukat tuoksuivat ja hyönteiset surisivat.

 Mielenkiintoisinta oli nähdä, kuinka pensaat ovat saaneet kasvaa isoiksi kuin puut. Puutarhoissa niitä näkee hallittuina pensaina. 

Haagan alppiruusupuisto

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Alppiruusupiha

Malmin kirkkoa vastapäätä on talo, jonka pihaa koristavat upeat alppiruusupensaat. Hieno ajatus on korvata kukkapenkit kukkivilla pensailla. Tänä vuonna ne länpöaallon vaikutuksesta kukkivat suurin piirtein samaan aikaan. 


 

tiistai 14. kesäkuuta 2022

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Joulukukka

Jouluna saamani kukka-asetelma ämpärissä voi hyvin ja kukkii uudelleen. 

 

lauantai 11. kesäkuuta 2022

Peppi ja Pekka

Kummatyttöni pikkusisko valmistui Kiipulan logistiikka alalle ja kävimme juhlimassa sitä sekä tavattiin perhetuttuja piiiiitkästä aikaa. Tässä emännän apulaiset Peppi ja Pekka. 


 

perjantai 10. kesäkuuta 2022

Vihreä jousimies

Vihreä jousimies lähti opiskelemaan uutta alaa ja tarvitsee kykyä oppia uutta ja stressin hallintaa sekä apua menneisyyden taakan hylkäämiseen.

Onnenkoruun on kerätty vuorikristallia, savukvartsia, aventuriinia, fluoriittia, labratoriittia, ametistia, sitriiniä, Botswanan akaattia ja vihreää akaattia. 

Harmittaa menettää erinomainen esimies, joka osaa alaistensa työn siinä määrin että osaa neuvoa, miten se tehdään. Niitä on työurani aikana ollut sangen harvoin. Muut ovat hyötyneet uteliaisuudestani ja omatoimisuudestani. 

 

torstai 9. kesäkuuta 2022

keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Hortensia

Sain lisää kukkia kevään työponnistuksista. Tarkoitus oli tuoda tämäkin yrtti äidin hoitoon, koska kämpässäni on ihan liian kuuma, mutta kukkivana se sopinut käteen tai jäi muista syistä päiväni iloksi työpaikalle. 

 

tiistai 7. kesäkuuta 2022

Värikäs tiistai

Punertavat lehdet hehkuvat eri sävyissä aamuauringon valossa. 

Betoniseinät kurottavat kohti sinistä taivasta Malmin asemalla. 

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Heijastus


 Peilimäinen lasin pinta heijastaa vastapäisen rakennuksen julkisivun Tikkurilan rautatieasemalla.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Citypuutarha

Kevätvuohenjuuri kasvaa saniaiset lehtien keskeltä.


Samalla kukkapenkillä vähän enemmänkinilman röyhelöitä.


Vetenpisarat 


 Voikukka ja rönsyakankaali ovat peittäneet kukkapenkin.

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Ruusuja

 


Ruusuja myös tekijöille.
Sain kukkia, jotka toin Hyvinkäälle äidin hoitoon.
Sain ruusuihin käärityn kirjan ja pehmeän pannulapun.


perjantai 3. kesäkuuta 2022

Paperiruusut



 Kevät koristeet käytävillä juhlasalin aulassa. 

torstai 2. kesäkuuta 2022

Kukkia ämpäreittäin

Kävelin suljetun kukkakaupan ohitse ja ihastelin ämpärissä olevia ruusuja ja muita onnittelukukkia.

Kovin on pinkahtava sävy tämän vuoden kukissa.  


 

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Valkeat kukat

Orapihlajat täydessä kukassa.

Kirsikkapuu kukkii


 Ja omenapuu myös. 

Pölyttäjätkin ovat hyörineet, joten ainakin jokunen hedelmä kehittymässä.