lauantai 28. marraskuuta 2020

Joulukoristekauppa


Vepsäläinen kaupassa on virolaisen Shishi sisustuskaupan joulukoristeita tuotteita. Keskuskadulla Ateneumin vieressä CityCenterin kauppakeskuksessa on joulukoristemyymälä, jossa on säihkettä ja bling-blingiä. Kaupassa on paljon kuusenpalloja ja lintuja, modernia lasia, metallia sekä perinteisiä puu- ja tuohikoristeita. Tutustumisen arvoinen paikka, vaikket mitään ostaisikaan. Tuotteet pakataan huolella ja käsitellään varovasti. Mukaani lähti pari litteää koristetta, jotka todennäköisesti saavat uuden elämän muuna kuin joulukoristeena.


 

perjantai 27. marraskuuta 2020

Joulukatu

 



Myöhästyin kaikista kolmesta metroradan varteen kulkevasta bussista. Miten voikin kulkea normaalisti suhteellisen tasaisin välein kulkevat onnikat tulla niin klimpissä, että jokainen meni nenän edestä ohitse. Viimeiset parisataa metriä kuljen suorassa linjassa siten, että pysäkki on suoraan edessä. Yksi onnikka lähti pysäkiltä kääntyessäni kulmasta suoralle, toinen ajoi ohi pysäkin ja kolmas lähti juuri kun tulin paikalle. Aikataulun mukaan seuraava olisi tullut vajaan vartin päästä, joten kävelin asemalle ja ajelin junalla keskustaan kävelemään ja valoja ihailemaan. Junassa oli väljempää kuin bussissa. Stockmannin jouluikkunalla oli ruuhkaa, joten en jäänyt jonottelemaan. 

torstai 26. marraskuuta 2020

Pienoiskaupunki

 


Kampin kauppakeskuksen aulassa on n kupu, jonka sisään on rakennettu talvinen Helsinki. 


Tärkeimmät maamerkit ja muutama puisto mini-ihmisineen.


Rautatieaseman satavuotias rakennus, Tennispalatsi, 
Kampin kauppakeskus ja Katajanokan maailmanpyörä.


keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Värivalot


Sateen jälkeen märkä asfaltti on kuin peili.
johon värivalot maalaavat omaa taidettaan.


 

maanantai 23. marraskuuta 2020

23.

 


Lähtölupaa odotellen...

lauantai 21. marraskuuta 2020

Jouluvalot


Lumi loskaksi oli muuttunut pimeään mennessä.
Perjantai-ilta ja hiljainen kaupunki kuuden aikaan illalla.


 

perjantai 20. marraskuuta 2020

Talvi tuli


 Aamuyöllä oli satanut lunta. Maa oli valkoinen ja mittari näytti -0,6 astetta pakkasen puolella. Rastilassa lumi tuntui aika vetiseltä eikä siitä kotiin palatessa ollut haisuakaan jäljellä. Kymmenen kilometriä sisämaahan päin ja tiet olivat käisen liukkaita ja pakkanen nipisteli poskia hieman raikkaammin. 

torstai 19. marraskuuta 2020

Liisa-myrsky

 

Kurahousupäivä - vettä satoi vaakasuorassa myrskytuulen voimalla. 

Olipa haastavaa tänään tulla töihin kaunis eilinen päivä unenpöpperöisessä päässä pyörien. Työpaikan sivulta kulkeva polku (= asfaltoitu kevyenliikenteen väylä) on lähes täydellinen talojen välinen tuulitunneli. Meinasi mennä aivot solmuun kun eteneminen oli mahdotonta. Lopulta käännyin sivuttain ja hivuttauduin metri kerrallaan eteenpäin. Vaihtoehtona olisi ollut kiertää koulun takaa metsän kautta, mutta ei houkutellut kun ei tiedä, mitä puista tippuu päälle. Vettä tippuen ja huohottaen rillit huurussa ryntäsin työhuoneeseen sijaisia vastaan. Siellä jo talovastaava ehti ensimmäisiä neuvoa. Iltapäivällä ehti hetken verran aurinko paistaa, mutta kohta sade piiskasi entistä kovemmalla voimalla.

 


keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Kävelykokous

 

Pidimme kokouksen kotikulmillani Uutelan luonnonsuojelualueella, jossa Skatan tilan alueella on kota, jonne oli tuotu lämmintä mehua ja korvapuustit. Takassa roihusi tuli. Sitä ennen kokoustimme kodan pihalla.  Virvokkeiden jälkeen kiersimme osan luontopolusta. Oli kiva tavata pitkästä aikaa livenä kun koko kevät oli mennyt etänä ja kuulokkeilla. 


Taivas oli upean värinen ennen kuin mereltä työntyvä pilvimassa peitti sinisen taivaan.
Sää oli tyyni ja aurinkoinen. Aamulla oli myrskyisää ja vettä satoi, joten laitoin kurahousut jalkaan.


Kävelin onnikkapysäkiltä kodalle ja sieltä takaisin metroasemalle toimien paikallisoppaana. Silloin kun asuin Pohjois-Vuosaaressa kävelin ja ajelin näillä kulmilla enemmän. Paikka on muuttunut 15 vuoden aikana. Piti hieman kartasta kurkkia, että missä mennään kun maisemat ei näyttäneet ollenkaan tutuilta. 

tiistai 17. marraskuuta 2020

Taideasema



Minikokoiset taidegalleriat taitavat olla korona-ajan muoti-ilmiö. Niitä tuntuu putkahtavan vähän sinne sun tänne. Tämä kahden seinän ja pylvään mininäyttely on Hyvinkään rautatieasemalla.  Tosin useimmin olen asemalla vasta kun se on suljettu, joten en tiedä, kuinka pitkään asemagalleria on ollut paikoillaan. 


 

maanantai 16. marraskuuta 2020

Väriläiskä

 


Lämmin syksy - kedäkukat kukkii myöhempään tai kahteen kertaan ja tuottavat satoa vielä marraskuussa. Tänään käveltiin äidin kanssa puistossa tuulenpuuskia väistellen. 

perjantai 13. marraskuuta 2020

Päiväkävely


Kun keskittymiskyky on nollassa ja lounaan jälkeen unettaa, vedän takin niskaani ja lähden pihalle kävelemään. Kun kolmasti kävelee rakennuksen ympäri, askelmittariin kertyy 900 askelta. Sitten jaksaa taas istua luurit korvilla kokouksissa ja kursseilla.

 

torstai 12. marraskuuta 2020

Koiruus

 


Tämmöinen söpöläinen matkusti tänään metrossa. Uteliaana pää kääntyi ja nenä tutki, mutta rauhallisesti paikallaan maaten. 

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Näyttely: Lasia steissillä





 VR:n lipunmyynti on muuttanut sivusiipeen. Sen entisrllä paikalla on kahvila ja kulttuurihalli, jossa on esillä käsintekijöiden tuotoksia käyttöesineiden muotoilusta kuvataiteeseen. 

Tänään sieltä löytyi lasitaiteilija Janne Rahusen töitä: Lasia steissillä.


tiistai 10. marraskuuta 2020

Sumuinen päivä


Aurinko paistoi ajoittain, mutta pilvet seilasivat matalalla. 
Ulkona kävellessä tuntui kuin olisi kasvihuoneessa kävellyt. 

maanantai 9. marraskuuta 2020

Jouluvalot 2

 


Kerrostalojen parvekkeilla ja ikkunoissa on väriä ja sykettä. Jouluvaloja on ilta illan jälkeen aina vaan enemmän. Ehkä pitäisi laittaa valosarja takaisin lyhtyyn, joka roikkuu parvekkeella tyhjillään. Kynttilöitä en siellä polta. Ne olen lahjoittanut lähes kaikki eteenpäin. 

lauantai 7. marraskuuta 2020

Keltainen pensasaita

 


Korttelin talojen suojaama pensasaita on edelleen pääosin vihreä. 

Kaunis aurinkoinen lauantaiaamupäivä muuttui HSL:n toimipisteessä käynnin aikana synkäksi pilviseksi ja tuuliseksi päiväksi. Kotiin tullessa satoi pieniä jäisiä neulasia. 


torstai 5. marraskuuta 2020

Punainen aamutaivas


 Metrolle kipittäessäni pysähdyin toviksi ikuistamaan aamupäivään värin. 

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Jouluvalot

Huomasin kauppareissulla, että jouluvaloja asennettiin Columbuksen kauppakeskuksen pitkälle käytävälle. Kellojenkääntö talviaikaan toimii muistilappuna jouluvaloille. Suklaata on ollut tyrkyllä syyslomasta alkaen. 





maanantai 2. marraskuuta 2020

Kannujen keskustelu

 


Kampinkeskuksen MUJIssa on pieni galleria, jossa on näytillä vuoden loppuun asti savenkorjuun aika näyttely Arabian osaamisesta. 



Yllä oleva mandala seinäteos ja tämä kannujen kalabaliiki puhuttelevat minua eniten asettelullaan ja muotokielellään. Galleriasta löytyi myös samojen tekijöiden muita teoksia, esim. ompelukonekirjontaa. 



sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Naakkaparvi

 


Hyvinkään asemalla iso lehmus on jälleen valaistu pimeimmäksi ajaksi. Se ja ympäristön muut puut toimivat naakkapopulaation yöpuuna. Voi sitä huutoa ja nokan loksutusta kun hämärän rajamailla asetutaan yöpuulle. 


Yöparven koko on kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta isommaksi. Ennen riitti yksi yöpuu, nyt niitä on useampi. Samaa ilmiötä olen seurannut muillakin rautatieasemilla.