tiistai 30. huhtikuuta 2019

Vapunaaton kaupunkikierros


Kaunis ja lämmin kevätpäivä.



Unohdin juhlapäivän, mutta ilmapallojen myyntimeri muistutti, että kauppatorilta on syytä poistua ennen ruuhkaa. 


Monta juttua tuli hoidettua ja välipala syötyä Espan Roberts Coffeesa. 


maanantai 29. huhtikuuta 2019

Inspiraatio


Valmentajani vaatetus inspiroi ja tein aarteen etsintää helmivarastoissani. Kun kaikki variaatiot olivat esillä, alkoi yhdistelmien suunnittelu. Toivoin löytäväni visioni mukaiset pyörylät ja kyllähän se sitten onnistuikin. Koska kemiamme toimivat erinomaisesti, myös kaulakoru päätyi hänen kaulaansa.

 

Enkeli luonnonvalossa ja salamalla. Edelliseen korun värit ratkaisivat enkelin värityksen.

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Väritystä


Uusi puhelimeni ehdottelee kuviin parannuksia, jotka välillä muistuttavat ystäväni Miron television väriasetuksia, jotka hänen vierailunsa jälkeen ovat samaa luokkaa kun tässä kuvassa. Oikealla alkuperäinen väritys.

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Pörröisiä ja ryppyisiä



Kevään ensimmäiset lehdet ovat mukavan värisiä ja hauskoja ryppykasoja oltuaan pakattuina pieniin paketteihin niin pitkään. Sama ilmiö näyttää olevan pajunkissoilla, jotka räjähtävät ennen tippumistaan.



torstai 25. huhtikuuta 2019

Kevätmatoja


Haapojen urvut ovat maastoutuneet matoksi korttelipolkujen pinnalle. 


Ensimmäiset pensaat ovat käärineet lehtensä esiin.


keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Yhtä matkaa. Yksi matka, kaksi elämää


Elämä on matka, joka vie perille. Miten kuljet omasi? Kävin Kansallisteatterissa katsomassa näytelmän, jonka pääosissa olivat Seela Sella ja Puntti Valtonen sekä laulavana konnarina Safka Koponen. Hyvää huumoria ja täynnä elämänviisauksia mielenkiintoiseen laukkuun pakattuna. 


Kansallisteatteri kuvailee näytelmää seuraavasti: Vanha nainen (Seela Sella) ja keski-ikäinen mies (Puntti Valtonen) kohtaavat junassa. Toinen on matkalla häihin, toinen hautajaisiin. Toinen haluaa keskustella, toinen on torjuva. Pitkän matkan mittaan ennakkoluulot haihtuvat ja vastarinta murenee. Kahden ihmisen elämäntragediat purkautuvat tarinoiksi, joiden kautta toisilleen vieraat matkakumppanit löytävät tien ennakkoluulojensa ryteikön läpi.



Hieman on valoisampaa kuin muutama viikko aikaisemmin samoilla kulmilla. 

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Kukkia ja lehden alkuja






Aurinko ja lämmin etelätuuli saavat aikaan pieniä ihmeitä pihoilla ja puistoissa.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Lumikasa


Tämän verran löytyy lunta Hyvinkään varjoisista paikoista.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Valvillan tehdasmuseo


Hyvinkään kaupungin Valvillan minikokoinen tehdasmuseo sisältää yllättävän paljon nähtävää ja esineistö on aseteltu kekseliäästi näytille. 



Se on avoinna kesä–heinäkuussa ma–pe klo 12–15 ja muina aikoina sopimuksen mukaan.  



Tänään museo oli auki sillä entisen tehtaan tiloissa oli käsityömarkkinat ja piha-alueella oli muutakin toimintaa. 

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Pitkäperjantai



Aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä. 
Ulkoilua ja päiväunia.

torstai 18. huhtikuuta 2019

Pääsiäispuput vauhdissa


Pupukoristeet käsityökauppa Figuluksesta kauppakeskus Redistä.



Työpaikkani pääsiäispupu oli muistanut minua pähkinäpussilla 💛

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Mitalikahveet


Pensaat rullaavat lehtiään auki.

Kakkugallerian hopeamitalikakut ilmestyivät työpaikan kahvilaan. 
Maistelin vähän tavallista kun vegaanikakku (maidoton) oli syöty kokonaan.


tiistai 16. huhtikuuta 2019

Luomus puutarha


Tuuli ei osunut Kaisaniemenlahteen ja valokuvista tuli peilauksia. 
Puutarhan puolella kevätkukat olivat parhaimmillaan.






Nautin valohoidosta lukemalla kirjaa tuulensuojassa ja kuuntelemalla pikkulintujen kilpalaulantaa. Myös hyönteiset ovat heränneet. Pörinä on hieman unista ja lento kankeaa, mutta kukista lähtee jo sen verran tuoksua, että taitapaita on vedetty päälle ja työhön lähdetty.

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Värikäs iltataivas


Tornitalo Vuosaaressa värjäytyi keltaiseksi ilta-auringossa.
Rastilaan päästessäni, väri oli jo violettiin vivahtava.
Kevät tuoksui.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Eduskuntavaalit , sää aurinkoinen


Aurinko paistoi kirkkaasti ja äänestyspaikalle oli jatkuva virta.
Jonottaa ei silti tarvinnut.


Naapuritalon kukkapenkistä kurkistaa kevätkukkia.


lauantai 13. huhtikuuta 2019

Mörköooppera


Kävin Helsingin kaupunginteatterissa nautiskelemassa Marjatta Pokelan satuoopperan Mörön matkasta ihmismaailmaan. Paleltiin pakkasessa, käytiin koulua, ihmeteltiin Helsinkiä ja kummasteltiin ihmisten outoa käyttäytymistä. 


Näyttämöllä tapahtui niin paljon, että melkein hengästytti. Tekniikka pyöri ja maisemat vaihtuivat. Tarina eli musiikin ja musiikkimadolla oli hieno studio omenassa. Musiikki oli sovitettu uudelleen ja yleisö pääsi mukaan. Loistava puvustus ja maskeeraus herätti hahmot eloon. Tänään nauroin samaan aikaan lasten kanssa.


Teatterin puistossa kukkapenkistä kurkistelivat ensimmäiset sipulipiipat.


Kaupunginteatterin sivuilla näytelmän tekijät, kuvia loistavasta lavastuksesta ja puvustuksesta. Mm. lokin puku oli verraton keltaisine saappaineen.

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Pinkki iltarusko


Aurinko heijastui vaaleista rakenteista ja isoista ikkunapinnoista vaaleanpunaisena.