sunnuntai 31. joulukuuta 2017

31.


Kerro kerro kuvastin,
miltä näyttää vuosi seuraava?

Peiliin katsova nukke Senaatintorin kaupan ikkunassa.

lauantai 30. joulukuuta 2017

30.


Kun lumisessa Suomessa voi rakentaa lumisia ukkoja,
lumettomassa etelässä rakennetaan askartelumateriaaleista.

Ainakin aurinko paistaa tänään.

perjantai 29. joulukuuta 2017

29.


Jouluikkunoita on tänä vuonna löytynyt muualtakin kuin isojen tavaratalojen näyteikkunoista. Niitä ehtii tovin ihailla ennen kuin vaihtuvat uusiksi. Tämä kuvaelma löytyi Senaatintorilta.

torstai 28. joulukuuta 2017

28.

Viattomien lasten päivä on kristinuskossa juhlapäivä, jota vietetään niiden beetlehemiläisten lasten muistoksi, jotka kuningas Herodes Matteuksen evankeliumin 2. luvun mukaan surmautti.

Päivää vietetään useimmissa kristillisissä maissa 28. joulukuuta. Espanjassa ja Latinalaisessa Amerikassa kyseisenä päivänä on tapana tehdä piloja muiden maiden aprillipäivän tapaan. Ruotsissa ja Suomessa viattomien lasten päivä oli ennen vuotta 1774 pyhäpäivä (neljäs joulupäivä).

Se oli niin sanottu pikkupyhä eli päivä, joka oli niin pyhä ettei saanut tehdä työtä, mutta ei niin pyhä että olisi pitänyt viettää sitä uskonnollisen hartaasti.

Tänään tontutkin tanssivat.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

27.


Välipäivinä


ehtii rakentaa


lumiukkoja ja -lyhtyjä.

tiistai 26. joulukuuta 2017

maanantai 25. joulukuuta 2017

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

24.

Rauhallista joulun aikaa!




lauantai 23. joulukuuta 2017

23.

Millaisen kuusen valitsit?


Aito kuusi vai tekokuusi, joita nykyään voi hankkia minikoosta jättisuureen ja materiaali vaihtelee muovista metalliin ja keramiikasta paperiin.


Kuusen voi tehdä myös itse. Käsityöihmisten luovuus on sangen kiehtovaa. Toteutus voi olla millainen tahansa kunhan sen mieltää kuuseksi, jonka muotokieli luonnossakin on selkeä.


perjantai 22. joulukuuta 2017

22.


Onko kuusi jo haettu ja koristeet kaapista esiin otettu?


torstai 21. joulukuuta 2017

21.

TaTalvipäivänseisaus ja jouluhenkilökuntaa alkaa näkyä liikenteessä. Joulupukki poroineen on nähty Keravalla ahkioineen ja lumettomassa Rastilassa ilman.



keskiviikko 20. joulukuuta 2017

20.


Erilaiset hirvet ja peurat tuntuvan olevan muotia tänä vuonna.


Lähes jokainen on tarkemmin tilattuna eri heimoa


Sen mukaan, minkä kulttuurin edustaja alkuperäinen tilaaja/tuottaja on ollut.


Lystikästä, mutta pitää mielen virkeänä.

tiistai 19. joulukuuta 2017

19.

Hupsis tupsis pimpeli pompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli.

maanantai 18. joulukuuta 2017

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

lauantai 16. joulukuuta 2017

16.


Joulun odotuksen kohokohta on Stockmannin jouluikkuna. 





perjantai 15. joulukuuta 2017

15.

Jouluhenkilöstön aamumeditaatio ja venyttelytuokio ennen vilinää vilskettä...






Onhan ikää jo monta sataa vuotta.

torstai 14. joulukuuta 2017

14.

Kymmenen päivää jouluun ja punanutut alkavat valmistautua tehtäviinsä.


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

13. Lucian päivä


Valoa pimeyteen.

Luciajuhla ja -kulkue 2017

Lucia-neito tuo kynttilöillään valoa pimeyteen. Uusi Lucia kruunataan Tuomiokirkossa klo 17, jonka jälkeen perinteinen Lucia-kulkue lähtee liikkeelle Senaatintorilta klo 18. Parhaiten tunnelmaan pääsee seuraamalla kulkuetta, jossa Lucian lisäksi voi nähdä tonttuja, hevosia ja museoautoja.

Vapaa pääsy

Tai katso suorana Areenasta.

tiistai 12. joulukuuta 2017

maanantai 11. joulukuuta 2017

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

lauantai 9. joulukuuta 2017

9.

Maalaa kukat itse tai osta valmiina kimaltavat mehikasvit.

perjantai 8. joulukuuta 2017

8.


Suomalaisen musiikin päivää vietetään 
säveltäjämestari Sibeliuksen syntymäpäivänä. 

Lisätietoja Sibeliuksen joululauluista 
Helmet-kirjastojen verkkosivuilta, linkki.

torstai 7. joulukuuta 2017

7.


Odotamme jouluksi lunta. 
Se tuntuu kruunaavan pehmeydellään ja puhtaudellaan vuoden pimeimmän ajan. Jos luonto suo meille vain vesisadetta ja pimeyttä, 
joulun koristeet ja somisteet voidaan valkaista muistuttamaan   
hohtavista hangista.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

6.


Joulua juhlitaan tänä vuonna


Suomen lipun värein.


Hyvää itsenäisyyden Suomi100 juhlapäivää meille kaikille!

tiistai 5. joulukuuta 2017

5.


Valmistautuminen suureen juhlaan.

maanantai 4. joulukuuta 2017

4.


Joulukoristeiden penkominen alkaa viimeistään itsenäisyyspäivän aattona.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

3.


Vimmakseen viimaan villamyssy ja varpunen?

lauantai 2. joulukuuta 2017

perjantai 1. joulukuuta 2017

1.


Pehmoporot valmistautuvat rekiajoharjoituksiin.