keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Ruskeat korennot


Treenikaverilta tuli pyyntö tehdä pari heijastin korentoa. Pari valmista oli varastossa, mutta niistä yksikään ei miellyttänyt sellaisenaan. Väri toiveet tulivat neljällä sekavalta tekstiviestillä,  josta sommittelin suorasanaisen vastauksen ja tiedustelin sen todenmukaisuutta sähköpostilla. Toimitusaika ja -paikka ovat vielä avoimina. 

Kuvan olen niistä lähettänyt, mutta kelpoisuus on yhä avoinna. Harvoin on mahdollisuus tehdä tismalleen samanlaisia koruja tai asusteita kuin alkuperäinen malli on ollut. Harrastaja ostaa tarvikkeita vain yhden uniikin korun verran eikä pyri tehtailemaan. Saman kaavan mukaiset tuotoksetkin ovat kaikki erilaisia materiaalivalintojen puitteissa.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Violetit korennot


Töissä pyydettiin, josko tekisin tyttärelle yhden korennon rintakorupohjalla. Niitä oli joulumyyjäisissä ollut, mutta loppuneet kesken. Väsäsin pari variaatiota, joista tummempi lähti uuteen kotiin. 

lauantai 9. tammikuuta 2016

Lux Helsinki


Kaupunkilaiset ovat ottaneet omakseen pimeän tammikuun valoisan ulkoilmataiteen. Tänä vuonna sää oli haastava, mutta sitkeästi ovat ihmiset kiertäneet rastilta toiselle tänäkin vuonna. Tänään ei ollut kuin rapiat kymmenen pakkasta, mutta lumisateen ja tuulen vuoksi, nenä ja muut ulokkeet olivat jäätymispisteessä, vaikka olinkin pukeutunut kerroksittain. 

 

Muistikortti paukahti täyteen kesken kuvaamisen. Räpylät olivat jäätyä, vaikka varakortti oli jo kotona laitettu taskuun nopeasti saataville. Tuomiokirkon pihapiirissä kuului myös kansainvälistä osallistujakuntaa. Helsingin museot ja oppaat järjestivät kiertoja usealla eri kielellä. Sääliksi kävi niitä kiertäjiä,  jotka tennareissa ja nilkkasukissa olivat kävelyllä ilman hattua ja käsineitä. Museokadulla joku oppaista kävikin hakemassa lämmikettä kaikkein kesäisimpiin pukeutuneille ulkomaan eläville.


Projektoreiden valossa näkee lumituiskun määrän, joka vaihteli kolmen tunnin aikana selkeästä tuiverrukseen. Aloittaessa villapaita oli liikaa, vaikka seisoin vain paikallani. Museokadulla jälkeen kävin kahvilan eteisessä nykäisemässä villapaidan takaisin päälleni, sillä mereltä kävi kylmä tuuli.




Espan puistossa on lamppujen valohoitoa saamassa melkoinen määrä jengiä. Jätin kaikki jonottavat paikat pois ohjelmistosta,  sillä kylmyys ei houkutellut seisomaan pitkissä jonossa ikuisuuksia. Täällä matkailevat suomalaiset kysyivät, mitä on menossa kun ihmisiä on niin kamalan paljon liikulla.


Erottajan kadunylityksessä oli jatkuva virta kulkijoita Espalta vanhalle kirkolle. Karttaa ja kompassia ei tarvinnut. Ei muuta kuin kellut virran mukana ja annat sen vielä paikasta toiseen. Joka pysäkillä oli hyvät opastetaulut.





Kierto oli hyvin suunniteltu alkaen metroasemalta ja päättyen toisen läheisyyteen. Kylmällä ilmalla matkalta löytyi monta lämmittelypaikkaa. Muutenkin oli mukavaa kun ei tarvinnut kävellä ihan niin hajanaisesti kuin aikaisempina vuosina. Tosin tänä vuonna siihen oli syynä hyytävän kylmä sää, joka olisi vaikuttanut kiertoreitin valintaan, jos se ei olisi ollut jo valmiiksi tehty sopivan tiiviiksi.

perjantai 8. tammikuuta 2016

torstai 7. tammikuuta 2016

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Valoa pimeyteen




Uuden vuoden aatonaattona vaelsin katsomaan Esplanadin sesonkikoristelua ja ihailin muutakin pimeän ajan tuiketta kotikaupungissani. Mukava iltakävely Kampista Stockmannin kulmalta puistoon ja Kauppatorilta Tuomiokirkon kautta Hakaniemen metroasemalle. 





tiistai 5. tammikuuta 2016

maanantai 4. tammikuuta 2016

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

lauantai 2. tammikuuta 2016

perjantai 1. tammikuuta 2016