keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Hopeinen kaulanauha

 
No, ei oikeaa hopeaa vaan korumetallia ja hopean värisiä muovihelmiä sekä lasisia siemenhelmiä. Koru on pitkä kuten toivottiin. Minun mittojeni mukaan ylipitkä, mutta saaja on minua isompi ja saahan sen vaikka kiedottua moninkertaisesti ilmapillin tukirangan ympäri, jos haluaa lyhentää. Laitoin siihen lukon, joten irroittaminen ja kietominen on helpompaa kuin renkaan pujottelu nupin ulokkeiden ylitse.
 
Katselin Sydämen asialla ohjelmaa tehdessäni tätä säännöttömän ja satunnaisen järjestyksen harjoittelukappaletta. Liekö Davidin ja mäyrien läsnäolo vienyt ajatukseni, kun unohdin mitata kaulakorun pituuden pujottelun lomassa ja käytin kokonaan leikkaamani vaijerin pätkän tähän työhön.


maanantai 28. huhtikuuta 2014

Veden äärellä

 
Kävin merenrannalla venekerhon takapihan kosteikkoa vilkaisemassa (alla). Mielenkiinnolla seuraan, koska sammakot tekevät kuplamuovia (kutua) puron lammikkomaiseen altaaseen ja koska keltaiset rentukat alkavat kukkia. Sammakoita ei vielä näkunyt tai kuulunut, mutta kosteikossa näkyi jo vihreitä alkuja. Matkalla kosteikolle ihailin auringon värjäämää merenlahtea, jolla joutsen patsasteli sorsan kanssa. Rannan kivisellä niemellä istui pari kalastajaa. Linnut pyörivät ympärillä, koska ovat tottuneet saamaan ruokaa ihmisiltä. Molempien lintujen toinen pari oli poissa. Lienevätkö jo pesimässä jossakin kun ukot olivat yksinpurjehduksella?


sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kevään tuoksu




 
Tänään tunsin sen hyvin voimakkaana. Lämmön ja valon aiheuttaman vihertulvan tuoksun. Kevät on viikossa ehtinyt pitkälle verrattuna pariin edelliseen vuoteen, jolloin lehdet kehittyivät vasta toukokuun puolivälin tienoilla. Ensi viikolla, jos saamme kevätsadetta, vihreä räjähdys on lähellä. Toivottavasti kevät ei humahda ohitse liian suurella nopeudella. Olisi mukava jos luonnon ihmeitä voisi ihastella koko kauden ajan eikä siten, että kaikki kukkii kiireellä ja yllätykset ovat sukkelasti ohitse sadonkorjuuseen asti.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Lisää kevään ihmeitä






Lämmöllä ja valolla on ihmeellinen vaikutus ympäristöön vaikka tänään onkin ollut lähes arktinen päivä jälleen. Niillä kaduilla ja aukioilla, joissa tuulitunneli ulottuu merelle asti, on kaikki vaatteet olleet tarpeen. Silloin on saanut kaivella korvaläpät ja kaulaliinat esiin. Siellä täällä suojaisissa keitaissa, aurinko on houkutellut avaamaan napit ja ketjut. 

Kävelin tänään Kampista Hakaniemeen ja poikkesin matkalla vilkaisemaan yliopiston puutarhaa Kaisaniemessä. Puut, pensaat ja villisti leviävät kevään sipulikasvit tunkevat versojaan ilmoille, mutta muuten oli melko ykstoikkosen vihertävän rusehtavaa katseltavaa. Kaikki suojaisilla paikoilla olevat penkit olivat vallattu auringon palvojien toimesta. Osa luki lehtiä ja kirjoja tai täytti ristikoita. Taisipa pari yliopiston työntekijää tehdä läppärillä töitäkin ulkona auringonpaisteessa. 

Kevään kukkia

 Ensin vihertää ...
 Sitten alkaa värit räiskyä
ja joskus muu osa kasvista on paljon näyttävämpi kuin varsinainen kukkanen ...

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pensastojen lehdet

Lehtiä pukkaa pensaisiin ...
 
 
 Angervon kevätruskaa
 

Kevät kukkii

 Sinivuokon pinkki variaatio (maaperän vaikutus väriin).
 
 
 
Tällaisia metallisia noidanhattuja roikkui erään talon terassilla kun kävelin ohitse.
Hieno asetelma.

Kevät

Vielä luvattiin pariksi päiväksi aurinkoisia ja kesäisen lämpimiä päiviä. Aika kuivaa oli tänään kun kävelin puistossa. Muutama lämmin sadekuuro ja luonto puhkeaisi vihreään väriin. Loppuviikosta saa taas lisätä vällyjä nahkan ja takin väliin. Tänään niitä jo riisuttiin.


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Peipponen



Tänään kävellessäni kirkkopuistossa törmäsin lähes pelottomaan peippospariskuntaan. Naaras liikkui sen verran vikkelästi, että sain kuvaan vain takapuolen ja pätkän pyrstöä, mutta uroksella ei ollut mikään kiire kunnes kyllästyi poseeraamiseen ja lennähti puun oksalle. Lennähdyksen syynä saattaa olla myös lähistöllä juokseva koira.

Kesä on tuloillaan. Puoli kuuta peipposesta.

Ainakin tänään tuulettomissa ja suojaisissa paikoissa pystyi harrastamaan aurinkokylpyjä. Istuimme isän kanssa orrella ja annoimme jaloille auringonvaloa. Minä nakkasin takinkin pois ja paistattelin myös käsivarsia. Päässä pidin lippiksen ja aurinkolasit silmillä.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Ötökät ovat heränneet

Hyvinkäällä lepatteli kevätkukkasessa kauden ensimmäinen nokkosperhonen ja leppäkerttu.


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Muuttolintuja

 Räksy etsi syötävää...
 
Naakka taiteili ison risun kanssa ja lensi lopulta se suussaan pois,

 Vihtori ja Klaara ovat saapuneet kotikulmilleen.
 
Pääsiäiskukkokin on löytänyt jälleen paikkansa kotitalon katolta.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Lucky rocks

eli onnen kivet. Väliaikainen työntekijämme siirtyi toiseen yksikköön. Kysyin häneltä horoskooppimerkkiä, vuodenaikaa ja lempiväriä. Tällainen koru siitä syntyi. Korussa on merilasimurikka, erilaisia kvartseja ja akaatteja, Leipiä en omistanut, mutta kaloja kylläkin ; )


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kevätkukkia


 
Kevään ensimmäiset näköhavainnot luonnon ja puutarhan kevätkukista :)

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Vihertyvä valli

 
Puotilan kohdalla maisemoitu muuri alkaa jälleen vihertyä. Köynnöstävät pensaat kasvavat verkkoaitaa pitkin ylös. Päivä oli kaunis, mutta tuuli kylmä. Talvitakki ei ollut yhtään liikaa.
Vallin ja puiston takana on Puotilan palvelutalo, jossa isoäitini asui elämänsä ehtoopuolen.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Pajunkissoja

 
 Pajunkissojen meri
 
 
 Pajun kukat kököttävät oksalla kuin pienet pöllön poikaset rivissä.
 
 
 
Viimeinen näyttääkin siililtä, joka on eksynyt outoon paikkaan.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Lokkien liitoharjoitukset

Ainakin lokit nauttivat tuulesta ja lämpimän ilmavirran nosteesta Rastilan ja Puotilan välisen metrosillan kohdalla. Ne leijuivat juuri autojen yläpuolella ja väistivät kuorma-autoja pienillä kallistuksilla ja siiven iskuilla.
 
 
 Ja minun sohiessani pokkarilla niiden leijailuja kohti, kohosivat kuvaajan ulottumattomiin,

 Metrosillan kaiteella huilitauko.

Aleksis Kiven koulun käytävillä ihailin oppilaiden Itämeri teeman mukaisia töitä ... piirrettyä biologiaa ja maantietoa.