Vain pala kaarnaa?

Joku fiksu on joskus sanonut, että kauneus on katsojan silmissä. Niin varmasti onkin, sillä olen ahkerasti ihaillut pari vuotta näiden isojen puiden karheaa ihoa. Auringossa valo ja varjo tuovat esiin niiden kauneuden.


Ja kyllä minulle on ennenkin sanottu eksoottisimpien kuvien kohdalla, että aha, nää on taas Rusinan taidekuvia. Tarkoittaa käytännössä sitä ettei muut ymmärrä miksi ihmeessä filmiä on tuhlattu turhuuteen. Nykyään sitä varmaankin sanotaan bittiavaruuden väärinkäytöksi.


Puistosta löytyy jos minkälaista puiden tönijää ja halaajaa, mutta minä en malta olla ihailematta puun kuoria lähemmin. Niillä kasvaa paksua sammalta tai ohutta jäkälää ja jopa sieniä lakki muodikkaasti vinossa.



Risto Rasan sanoin:

Puut sirisevät.
Istun tässä ja kuuntelen,
mitä maisema puhuu
puuta, heinää.


Taas yksi päivitys virheilmoitusten keskellä. Kuvien saaminen oli tänään työvoitto. Joskus mietin, että miten selvät Suomen kieliset ohjeet voivatkin olla ihan Hepreaa tai Kiinaa. Ohjeet pitää tehdä niin, että maallikkokin ymmärtää hauen olevan kala.

Kadonneiden kamojen kaupunki

Tässä ennen pääsiäistä tekemäni rannekoru, joka meni puolivuosisataislahjaksi. Kivien välissä omenainen -säröhelmiä, jossa sopivasti punaista väriä mukana. Dementikko yrittää kaivella aivonystyröistään a) hennon keväisen viheriäisen kiven nimen ja b) mihin on laittanut sen kansion, johon on tallentanut tilausten lähetyslistat (Löytyi.... kivi on tallow jade).
Alan huolestuttavissa määrin muistuttaa edellistä sukupolvea, jonka talteen laitettuja kadonneita asoita olen ollut etsimässä. Etsimisen tuloksena sänkykamarini on kaaoksessa. Viikonlopuksi on tiedossa järjestelyhommia helmitöiden sijaan ... huokaus. Onneksi pääni on kiinnitetty tukvasti hartioihin, muuten hukkaisin senkin ja eksyisin ihan kokonaan.
Särölasi omanaisen kevyt hennon värinen rannekoru omaan käyttöön. Linkitetty korupiikeillä.

Tiiperon vaihtokuori

Tiiperon helmitarvikkeiden vaihtokuori tupsahti postiluukusta tänään. Yllätyshän se ei ollut, sillä totesin eilen sen lähteneen kohti pääkaupunkia. Alla pussista poimimani tarvikkeet. Ja nämä laitoin kuoreen: mv-helmiä ja simpkkaa.
Siimaa, sormusaihioita, lamppuhelmiä, milleflorisarja ja mustia pikkuhelmiä.
Ja vielä jäi vaihdettavaa, mikä sivumennen vihjeenä huomautetaan seuraavalle vaihtoketjun aloittajalle tiedoksi. Kiitos Tiiperolle mainiosta ideasta =)

Hiekkapyry

Korvakorukoukkuun tehty napinläpikoru. Pikaisesti luotu malli muksuillle. Se roikkuu milloin missäkin mielialan mukaan: napinlävessä, neulepuseron hihassa, rintapielessä tai verhoissa. Itselläni on vain luonnonmuovaamat reijät korvissani. Jos muksut eivät käytä koukkuja, teen niistä napinläpi-rintakoruja. Joskus joku tykästyy yksinäisiin luomuksiini ja tuikkaa korvaansa koristeeksi. Tämä pirteä yksilö on niin pitkään ollut tykönäni, jotta tuskin maltan sitä enää minnekään luovuttaa.

Kuka on laatinut horoskoopin Suomen kevätsäistä? Mitä se sellainen tarkoittaa, että koko talven on syksyä ja talvi alkaa kevätpäivän tasauksen jälkeen? Se vielä puuttuu, että lumi pöllyää kesäaikaan siirtymisen jälkeenkin. Näyttää siltä, että vuoden kierto on mennyt sekaisin. Tätini ennusti, että tätä jatkuu siihen asti kunnes kuu kääntyy. Pitkänä perjantaina oli täysikuuyö. Ans kattoo.

Talsiessani Kiinan tunnilta kohti Kamppia 12 m/s puhaltavassa koillistuulessa lennätti tuuli pakkashaituvien lisäksi muutakin päin näköä - hiekkapyörteitä. Sora ratisi hampaissa ja naamataulu sai luonnon oman kasvonaamion kylmähieronnalla. Kun kotona huuhtelin suuni ja naamani, jäi lavuaarin pohjalle hiekkaa. Anna tohtoria lukuunottamatta kaikki muut pitävät minua hulluna kun kävelen iltamyöhään talvimyrskyssä. Liikuntaa pitää harrastaa silloin kun on siihen aikaa. Kävely tuntuu olevan ainoa asia, jota voin uikuttamatta toteuttaa, niin miksei sitä sitten. Tietysi olisi viisaampaa mennä ratikalla ja kerrata illan uutta sanastoa, mutta sekään ei takaa, että osa-aika dementikon aivoruttuun jotain jäisi talteen. Ja jos jää, niin hiukkasten kaivaminen esiin on sitten jo toinen juttu. Mongerrus ja harakanpesän näköinen merkki kuulostaa ja näyttää tutulta, mutta mitä se tarkoittaa.

Jahhah, vedenkeitin naksahti. Minttutee odottaa Möllerin polviöljykapselien kera. Wan an!

Aurinkoista pääsiäistä !

Pakkailen tässä pääsiäistä varten. Vielä viimeiset kurkistukset virtuaalimaailmaan ennenkuin irroitan koneeni verkosta ja pakkaan sen matkakassiin tyhjien romppujen ja matkakuvien seuraksi. Pitää varmaankin tarkistaa, että kotelossa on oikea romppu.

Kymppiuutisten aikana kasasin viimeinkin synttärilahjankin kokoon (kuva tulee sitten joskus pyhien jälkeen). Joskus tuntuu, että jos viimehetkiä ei olisi olemassa, ei mitään tulisi tehtyä. Vaaransa on silläkin, että lahjat on hyvissä ajoin valmiina. Ne ehtii hukata moneen kertaan ennen määräpäivää.

Tänään ei määritellä fonttia. Ohjelma ei anna siihen mahdollisuutta. Kuvakkeita näyttää olevan muutenkin suht vähän tämän ikkunan yläpuolella.

Minne valkoinen menee kun lumi sulaa?

Tällainen kysymys oli jossakin englannin kielisessä romaanissa joskus. En muista siitä mitään muuta kuin tuon lauseen. Kysymys on sangen aiheellinen ainakin täällä Helsingin suunnalla. Lauantaina satoi nenäliinan kappaleita eikä lumesta ollut sunnuntaina tietoakaan. Tänään nenäliinoja putoili useampaankin otteeseen. Siitä huolimatta Kiinan tunnilta kävellessäni, missään ei näkynyt yhtään valkoista. Ainoa merkki lumesta oli navakka ja kylmä pohjoinen tuuli. Lounastauon leppeä keväisen lämmin ja aurinkoinen päivä oli vain kimaltava muisto.


Ei tarvitse mennä kuin muutaman kymmenen kilometriä pohjoiseen ja maa oli luminen. Koko lauantain satoi ja vielä illallakin katulyhdyn valossa kieppui hiutaleita pikku pakkasessa. Sunnuntaina maa oli jonkun aikaa ihan valkoinen, vaikka kadut mustuivatkin nopeasti lämpötilan hypätessä nollan yläpuolelle.
Memoryvaijeriin tehty kaksi rannekorua muksuille. Toiseen on kerätty keltaisen ja punaisen sävyiset lasihelmet ja toinen on koottu sinisävyiseksi. Alunperin oli tarkoitus, että keltaisen punaisen kukertava ja kirjava olisi jäänyt omaan ranteeseeni, mutta kuinkas kävikään. Ei tainnut ehtiä olla siinä kertaakaan käytössä ennen kuin uusi onnellinen omistaja löytyi sillekin.

Mustelma ylähuulessa

... ihan nenän alla ... onnekseni suun sisäpuolella. Ulospäin näkyy pieni kohouma ikään kuin oikea puoli päästäni olisi edellen tunnottomasti puuduksissa. Hymy on jäykässä ja nauraminen sattuu. Tikit ikenessä kiristävät nenäkin vinoon. Ainakin se on käyttäytynyt omituisesti eilisen hampaan poiston jälkeen. Leevin mallin mukaan en uskalla kurkistella sisään, sillä näky on rääkkääjäni mukaan himuinen. Mietiskelen vain (oooohmmh!) ja syön ruuan muiden hampaattomien mallin mukaan: liemenä ja soseena. Ikävä kyllä antibioottikuurin vuoksi suosikki nukutuslääkkeeni on kiellettyjen aineiden luettelossa, vaikka se olisikin helppo nauttia pureskelematta.


Maailman yksikertaisin koru: hopeoituun ketjuun pujotettu läpikuultava lamppuhelmi. Vaihtelua sen olemukseen saa vaihtamalla toisen helmen tilalle. Lisäväriänä helmi saattaa roikkua myös sopivan värisessä puuvilla- tai nahkanauhassa.

Jonkun ostokseni liitteenä sain likusolmunauhan ohjeen. Yhteen riipukseen sitä jo testasin. Pitkään olen ohjetta siihen hakenut ja kertaalleen sen hukannutkin, mutta nyt saan toisen kummityttöni synttärilahjan vihdoinkin valmiiksi.

Helsingin talvi

Helsingin talvi on lyhyt ja ytimekäs. Lunta ja pakkasta viikon verran ja sitten taas sataa vettä ja on niin lämmintä, että muuttolinnut tulevat kokeilemaan, että jokos tänne voisi taas pesän rakentaa ja uuden sukupolven kasvattaa. Huomiseksi taidettiin luvata taas vesisadetta muutaman aurinkoisen päivän jälkeen ja sitten jos vähän pakastaa, luistellaan töihin.

Tämä muotitietoinen lumiukko löytyi kotipihakorttelistani maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina lumisateen jälkeen. Sen kohtalo tosin oli hurja. Ensin siltä anastettiin vaatteet, sitten se potkittiin nurin ja kasan päälle kävi vielä koira kakkimassa. Uh! Ei käy kateeksi.


Pulut värjöttelivät patsaan suojassa viikko sitten. Helsinkiläiseen olomuotoon sopimaton pakkanen pörhisti linnut höyhenpalloiksi. Tämä koru on saanut innoituksensa tammikuun 2007 lauantaiaamun puistosta. Silloin kun oli oikea talvi: lunta ja pakkasta. Aamun kajo oli sininen ennen auringon kurkistusta.

Tähtiristi ja rippiäiset

Olen viimeiset kaksi viikkoa valmistautunut vanhimman kummilapseni rippijuhlaan. Ensimmäinen tehtävä oli löytää verenpunaisia helmiä (Askarellista). Se ei ollutkaan mikään helppo juttu, sillä niiden piti kokonsa puolesta sopia suunniltelmaan. Seuraavaksi taistelin millisen hopealangan kanssa. Se kun ei sitten millään meinannut totella käskyäni. Lopulta epätoivon kiilto silmissä väsäsin tuon kukkasen (keskellä molemmin puolin kaksi mustaa kristallihelmeä). Sitten viime viikolla keskiviikon ja torsain välisenä yönä näin unta tähtirististäni. Unen mukaisesti muutin hieman suunnitelmaa ja vot torstai-iltana minulla oli riipus valmiina. Muoto on lähes identtinen alkuperäisen piirroksen kanssa, mutta toteutus muuttui hieman.

Vipinää piisaa

Tässä omakuva tältä viikolta ennen kello kymmentä. Kun on kiirettä töissä ja touhua vapaa-ajalla, saa virtuaalimaailma jäädä vähemmälle. Siinä kärsii niin oma blogi kuin sähköinen kirjeenvaihto. Vaikka olen nukkunut lähes yhdeksän tunnin yöunia, tuntuu aamut aina alkavan liian aikaisin. Tämmöinen menninkäinen ryömii silmät sikkurassa työpaikalle.

Maanantaina kävin jakamassa seuran mainoksia muille tuntilaisille juoksutettavaksi ympäri kaupunkia. Samalla kuvasin kiinalaisten taistelulajien tunteja Baji (yllä) ja Xingyi (alla).

Kaulaliina on tärkeä osa elämää

Ei sitä ymmärrä kaulaliinan tärkeyttä lämmittäjänä ennen kuin se unohtuu kotiin. Helsingissä tuuli puhaltaa suoraan luihin ja ytimiin. Fleecen kauluri yltää leuan kärkeen asti, mutta lämpöisen villapaidan o-aukko päästää tuulen puhaltamaan takin kaula-aukosta koko kroppaan. Rentoudu siinä kohmetuksen keskellä sitten ollenkaan.

Toisten jäädessä huojumaan puistoon, onnuin lähistöllä olevaan kauppaan aikomukseni ostaa kiva huivi tuulen tukkeeksi, mutta tulinkin kaupasta ulos fleecekaulurin kanssa. Naapurissa oli kahvila, josta sain aamukahvinkin, josta puolet join sisällä ja puolet kävellessäni takaisin puistoon.

Olo oli heti parempi ja tuulestakin nautti, kun sen jäisen purevat liehukkeet eivät kohmettaneet koko kroppaa. Oma mieliala kohosi kummasti, vaikka polvi esitti eriävän mielipiteen puistohapen haukkaamisen mielekkyydestä. Kuva on otettu oopperan takapihalta tänään. Lumisateista on tämän verran tähteenä.